Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 27.08.2019 klo 09.00-12.14
100§ LAUSUNTO PÄIVÄRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA TEHTYYN VALITUKSEEN
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 29.4.2019 § 22 kaavamuutoksen Päivärannan (Päiväranta 2) ranta-asemakaavan laajennuksen tilojen 7:38 ja 7:37 osalta. Kaava käsiteltiin teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti omana kaavanaan ja osa Päivärannan kaavaa, jota ko kaava koskettaa, kumotaan, kaavaan sisällytetään määräys rakennuspaikkojen lohkomiskiellosta itsenäisiksi lomarakennuspaikoiksi.
Pentti Untisen ehdotti, että kunnanvaltuusto ei hyväksy kunnanhallituksen ehdottamaa lohkomiskieltoa kaavaehdotuksen kaavamääräykseksi ja poistaa sen kaavamääräyksistä.

Perustelut:
Ranta-asemakaavalla ohjataan ja määrätään maankäyttöä ja rakentamista, ei maan omistusta eikä lohkomista, mikä liittyy maan omistusoikeuteen. Omistusoikeutta voidaan rajoittaa vain lailla, ei kaavamääräyksellä. Vain yhteen ranta-asemakaavaan kohdennettu lohkomiskielto eriarvoistaa Päivärinta II:n maanomistajan muihin Lestijärven ranta-asemakaavojen RM-alueiden samankaltaisessa asemassa oleviin maanomistajiin ja kiinteistöihin nähden. Ehdotettu lohkomiskielto on sellainen rasitus maanomistajalle, että se voi kohtuuttomana aiheuttaa kunnalle korvausvelvollisuuden.

Kunta myi 7. marraskuuta 2018 Valkeiselta kaavoitetulta RM-alueelta Hillukka-nimisen tilan sekä määräalan lohkottavaksi erilliseksi tilaksi. Kunnan myydessä Hillukka-tilan lohkottavaksi teki sen, mitä kunta nyt ehdotetun kaavamääräyksen mukaan on kieltämässä Päivärinta II:n maanomistajalta. Omistuksen muuttuessa lohkottavat tontit kuuluvat edelleen ranta-asemakaavan RM- eli matkailupalveluiden alueeseen ja kaava ja kaavamerkintä sitovat myös kaava-alueen uusia omistajia niin Valkeisen kuin Päivärinnan kaavassa. Susanna Kuorikoski kannatti Pentti Untisen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on jätetty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava esitys on suoritettava huutoäänestys, jossa kunnanhallituksen esityksen kannalla olevat äänestävät JAA ja Pentti Untisen kannatetun esityksen kannalla olevat EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 JAA ääntä ja 3 EI ääntä,tyhjiä 2. Puheenjohtaja totesi, että äänin 10-3 kunnanhallituksen päätösesitys hyväksyttiin eli valtuusto hyväksyi Päivärannan (Päiväranta 2) ranta-asemakaavan laajennuksen tilojen 7:38 ja 7:37 osalta. Kaava käsitellään kunnanhallituksen/teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti omana kaavanaan ja osa Päivärannan kaavaa, jota ko kaava koskettaa, kumotaan, kaavaan sisällytetään määräys rakennuspaikkojen lohkomiskiellosta itsenäisiksi lomarakennuspaikoiksi.
Valittaja Pirjo-Liisa Kiiskilä vaatii, että kunnanvaltuuston päätös kaavan hyväksymisestä kumotaan maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena siltä osin kun siinä kaavamääräyksessä kielletään rakennuspaikkojen lohkominen itsenäisiksi lomarakennuspaikoiksi eli kiinteistöiksi.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus antaa asiasta oheisen liitteen mukaisen lausunnon.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Susanna Kuorikoski esitti, että kunnanhallitus päättää yhtyä Pirjo Kiiskilän tekemään valitukseen ja sen perusteluihin. Kunnanvaltuuston määräämä kaavamääräys ei perustu lakiin ja on siten laiton. Aimo Itäniemi kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että jätetty on kunnanjohtajan päätöksesityksestä eriävä esitys, joten on suoritettava huutoäänestys, jossa JAA äänestävät kunnanjohtajan esityksen kannalla olevat ja EI Susanna Kuorikosken kannatetun esityksen kannalla olevat.

Suoritetussa äänestyksessä JAA äänestivät Susanna Hakala, Jorma Koski-Vähälä, Raili Savolainen, Pekka Tuikkanen ja Jukka-Pekka Tuikka, EI äänestivät Aimo Itäniemi jaSusanna Kuorikoski .Puheenjohtaja totesi, että äänin 5-2 kunnanjohtajan päätösesitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi.


Liitteet
Valitus HO
Lausunto valitukseen