Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 27.08.2019 klo 09.00-12.14
107§ TEHTÄVÄ- JA VIRKAJÄRJESTELYT PELASTUSLAITOKSESSA
Pelastuslautakunta 26 § 04.07.2019
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluvat apulaispelastusjohtaja ja Toholammin paloaseman kalustonhoitaja-laitosmies, jolla työaikaa pelastuslaitokselle 40 %. Apulaispelastusjohtaja on jäänyt eläkkeelle vuoden 2018 loppupuolella ja Toholammin kunnan kanssa Toholammin kalustonhoitajan työaikaa koskevia uudistustarpeita on käyty läpi syksyllä 2018. Molemmat em työtehtävät ovat olleet 100%:sti pelastuslaitoksen tehtäviä, joista Toholammin kalustonhoitaja-laitosmies palkasta 60 % on laskutettu Toholammin kunnalta.
Maakunta- ja soteuudistuksen ollessa valmistelussa ei vuoden 2018 lopulla täytetty vakituisesti apulaispelastusjohtajan virkaa, vaan työt on hoidettu väliaikaisjärjestelyin. Toholammin kunnan kanssa sovittiin syksyllä 2018, että pelastuslaitos ottaa vastuulleen kunnalla aikaisemmin olleen 60 %:n kiinteistönhoitajan työajan. Toholammin kalustonhoidon lisäksi em. kalustonhoitaja siirtyi koulutuksensa ja osaamisensa mukaisesti tekemään 60 %:n työajalla pelastuslaitoksen viestimestarin työosuutta vuoden 2019 loppuun saakka.
Ma. viestimestarin tehtäväkuvausta:
 Paloasemien hälytystekniikka ylläpito, huolto, korjaus, asennus
** Laitteet ovat titu määräysten mukaisesti kaapeissa
** UPS - virran syöttölaitteille
- Asemien sisäverkon asennukset ja kunnossapito
- Tilaturvallisuustekniikan asennukset
** Kameravalvonta erillisen suunnitelman mukaan
** Murtohälytinjärjestelmät erillisen suunnitelman mukaan
** Abloy Cliq - lukitusjärjestelmä erillisen suunnitelman mukaan
- Ajoneuvojen sähköasennusten tarkastus/korjaus/asennus
- Ajoneuvotietokoneiden asennus
- Väestöhälyttimien tekninen ylläpito, huolto, korjaus ja asennus
- Radiopäätelaitteiden ylläpito, huolto, korjaus ja asennus
- Virve-päätelaiteparametrointi
- Nykyisten ajoneuvotietokoneiden ylläpito, huolto, korjaus ja asennus
Apulaispelastusjohtajan tehtäviin kuuluvat tehtävät ovat jakautuneet määräaikaisesti em. maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun keskeneräisyydestä johtuen määrä- ja osa-aikaiselle toimistopäällikölle sekä muulle henkilöstölle.
Ma toimistopäällikön tehtäväkuvausta:
-hallinnon prosessien kuvaaminen
-hallinnon tehtävät
-toimistohenkilöstön tehtäväkuvat + koulutus
-asiahallinnan käyttöönotto
-sopimusten digitointi
-tietoturvallisuus
** asiakirjahallinta
** hallinnon tietoturvan muut asiat
** rekisteriselosteet
** GDPR-sopimukset
** turvallisuussopimukset
** titu-kouluttaminen
-hallinnon osalta tuve-käyttöönottoon liittyvät asiat
**toimistojärjestelmien tuve-käytön edistäminen
** yhteistyötahojen kanssa toiminnan edistäminen tuve työtilat/ videoneuvottelu ym.
Pelastuslaitoksen alueellisten tehtävien hoitamiseen tarvittavien resurssien riittävyys on toiminnan keskeinen asia.
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen yhteistoimintasopimuksessa on määritetty pelastusjohtajan sijaisena toimiva viranhaltija ja Kokkolan kaupungin hallintosäännössä (35§) todetaan kaupunginhallituksen yleistoimivalta henkilöstöasioissa.
Pelastusjohtaja
Pelastuslautakunta päättää
1. että annetaan Kokkolan kaupunginhallitukselle tiedoksi, että
-apulaispelastusjohtajan virka lakkautetaan,
-pelastuslaitoksen johtajan sijaisena toimii pelastusjohtajan päätöksen mukaisesti kulloinkin töissä oleva pelastuspäällikkö, jotka on nimetty sijaisjärjestykseen.
2. että apulaispelastusjohtajan virka ja Toholammin kaluston- ja kiinteistönhoitajan toimi yhdistetään hallintosuunnittelijan ja viestimestarin viroiksi, joissa hallintosuunnittelijan tehtäviä ovat mm. esittelyssä mainitut ma. toimistopäällikön tehtävät ja viestimestarin tehtävät koostuvat Toholammin kustannuspaikan 40 %:n palkkauksesta ja 60 % viestimestarin osuudesta.
Lisäksi pelastuslautakunta toteaa, että nämä virkajärjestelyt ovat kustannusneutraaleja tehtävien vaativuuden muutosten seurauksena.
Päätös
Pelastuslautakunta hyväksyi päätösesityksen.
---
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen pelastuslautakunnan esittämät tehtävä- ja virkajärjestelyt.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.