Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 7.10.2019 klo 19.06-20.18
154§ RAKENNUSVALVONNAN TAKSAN UUDISTAMINEN

Maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Maksu voidaan periä ennalta. Jos toimenpide jää kokonaan tai osittain suorittamatta, maksu palautetaan hakemuksesta perusteettomilta osilta.

Suomen kuntaliitto on antanut vuonna 2012 suosituksen rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteiksi. Kuntatalouden kannalta menot suositellaan katettavaksi kokonaan rakentajilta perittävillä viranomaismaksuilla.

Lestijärven ja Toholammin kunnat ovat neuvottelemassa rakennustarkastan palvelujen ostamisesta Toholammin kunnalta. Kokonaisuuden hallittavuuden parantamiseksi Lestijärven kunnan rakennusvalvonnan taksa on perusteltua muuttaa yhteneväksi Toholammin kunnan vastaavan taksan kanssa.Toholammin rakennusvalvonnan taksa on laadittu Kuntaliiton uusinta mallipohjaa mukaillen.

LIITTEENÄ1 on esitys rakennusvalvonnan uudeksi taksaksi.

Vt. rakennustarkastaja

Tekninen lautakunta hyväksyy rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavien maksujen taksan ja päättää esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. Taksa esitetään otettavaksi käyttöön vuoden 2020 alusta alkaen.

Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta hyväksyi vt. rakennustarkastajan tekemän päätösesityksen.



Liitteet
Rakennusvalvontataksa