Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 10.12.2019 klo 09.00-12.29
191§ KEHITTÄMISYHTIÖN PERUSTAMINEN
Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 30.10.2019 § 80
Seutuvaltuusto 21.11.2019 § 16
Kaustisen seutukunnan Seutuvaltuusto esitti kokouksessaan 3.4.2018 johtoryhmälle, että se aloittaa seutuorganisaation roolin ja tavoitteiden kehittämisen. Kokouksessaan 27.11.2018 Seutuvaltuusto päätti käynnistää Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta -lautakunnan toiminnan yhtiöittämisprosessin valmistelun ja toteutuksen. Päätöksen mukaan yhtiöittämisprosessi toteutettaisiin vuoden 2019 aikana ja pääosa toiminnasta siirtyisi uudelle yhtiölle 1.1.2020 alkaen.

Yhtiöittämistä on valmisteltu seutukunnan henkilöstön, johtoryhmän ja yhteistyökumppaneiden kanssa vuoden 2019 aikana. Valmistelussa on käsitelty perustettavan yhtiön tavoitteita, tehtäviä, palveluja, hallintoa ja henkilöstörakennetta. Viimeisimpänä asiakirjoina johtoryhmä on valmistellut perustettavan yhtiön osakassopimusta sekä muita asiakirjoja, kuten palvelusopimusta ja yhtiöjärjestystä.

Valmistelun aikataulua on jouduttu venyttämään johtuen sisäisistä (mm. hallintohenkilöstön resurssit) ja ulkoisista syistä (mm. ajan varaaminen kuntien ja luottamushenkilöiden kuulemiselle ja päätöksenteolle). Ulkoisia muutospaineita aikataulun osalta on poistunut maakuntauudistuksen kaatumisen myötä. Valmistelutilanteen johdosta seutuvaltuustolle ja edelleen yhteistoimintakunnille esitetään kuntien omistaman osakeyhtiön perustamista vuoden 2020 aikana. Toiminta siirrettäisiin vaiheittain henkilöstön, toiminnan ja hankkeiden osalta uuteen yhtiöön vuoden 2020 aikana. Tavoitteena on, että KASE Yrityspalvelun uudet henkilöt aloittaisivat mahdollisimman nopealla aikataululla uudessa yhtiössä. Hankkeiden siirtämisen aikataulut tulee sopia hankekohtaisesti rahoittajien kanssa yhtiön perustamisen yhteydessä. Osa hankkeista ja muusta toiminnasta voidaan hallinnollisista syistä(koskee erityisesti hanketoimintaa) johtuen siirtää mahdollisesti vasta vuoden 2021 aikana. Lautakunta lakkautettaisiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan keväällä 2021, mikäli hankkeiden toteuttamisen kannalta ei ilmaannu muuta erittäin painavaa syytä. Prosessin aikataulua päivitetään jatkuvasti päätöksenteon, saatavien lisätietojen ja neuvottelujen perusteella.

Seutuvaltuustolle esitetään edelleen, että seutukunnan toiminta- ja taloussuunnitelma laaditaan vuodelle 2020 nykyisen lautakunnan tehtävien ja toiminnan pohjalta, mutta siinä varauduttaisiin lautakunnan toiminnan ja talouden siirtämiseen perustettavalle yhtiölle.Vuoden 2020 aikana lautakunnan toimintaa ja samassa yhteydessä toimintaan varattuja määrärahoja siirrettäisiin vaiheittain yhtiölle.

Johtoryhmän valmistelussa on päädytty siihen, että perustettavan osakeyhtiön osakepääoma olisi 10.000 euroa ja sijoitettu vapaa oma pääoma (SVOP) 100.000 euroa. Osakkeet jakautuisivat kuntien kesken tasasuuruisina eli kunkin osakaskunnan osuus osake- ja SVOP-pääomasta on 22.000 euroa. Yhtiön toiminta osakaskunnan alueella määräytyy palvelusopimuksissa.

Esityslistan liitteenä on luonnos perustettavan kehittämisyhtiön osakassopimuksesta. Muita asiakirjoja, kuten yhtiöjärjestystä, palvelusopimusta, perustamisasiakirjaa ja erilaisia sopimuksia, valmistellaan edelleen vuosien 2019 ja 2020 aikana. Valmistelussa hyödynnetään johtoryhmän, kuntien ja luottamushenkilöhallinnon vuorovaikutusta.

Kehittämisjohtaja
Johtoryhmä esittää seutuvaltuustolle, että se päättääesittää Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Toholammin ja Vetelin kunnille, että:
    1. Kaustisen seutukunta -lautakunnan yhtiöittämisprosessia jatketaan edelleen vuoden 2020 aikana
    2. Valmistelun perusteella kunnat perustavat yhdessä muiden osakaskuntien kanssakehittämisyhtiön vuoden 2020 aikana
    3. Kunnat varautuvat merkitsemäänyhtiön osakkeita 2.000 euroa jasijoitettua vapaata omaa pääomaa (SVOP) 20.000 euroa ja maksamaanniistä perustettavalle yhtiölle rahana kukin kunta 22.000 euroa, yhteensä 110.000 euroa
    4. Kaustisen seutukunta -lautakunnan toiminta ja talous siirretään vaiheittain vuoden2020 aikanaperustettavan yhtiön toiminnaksi
Johtoryhmä
Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
----
Seutuvaltuusto §16/2019

Kehittämisjohtaja Petri Jylhä esittelee yhtiön valmistelutilannetta ja -suunnitelmia.

Seutuvaltuusto
Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
----
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:
  1. Kaustisen seutukunta -lautakunnan yhtiöittämisprosessia jatketaan edelleen vuoden 2020 aikana
  2. Valmistelun perusteella kunnat perustavat yhdessä muiden osakaskuntien kanssakehittämisyhtiön vuoden 2020 aikana
  3. Kunta varautuu merkitsemäänyhtiön osakkeita 2.000 euroa jasijoitettua vapaata omaa pääomaa (SVOP) 20.000 euroa ja maksamaanniistä perustettavalle yhtiölle rahana 22.000 euroa
  4. Kaustisen seutukunta -lautakunnan toiminta ja talous siirretään vaiheittain vuoden2020 aikanaperustettavan yhtiön toiminnaksi
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.