Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 18.02.2020 klo 09.00-11.25
43§ LESTIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS TILA 66:15

Tilan66:15 omistaja Aulikki Rautapuro hakee Lestijärven ranta-asemakaavanmuuttamista omistamansa tilan osalta, jotta kaava palvelee paremmin hänen tarpeitaan. Kaava on nykyisin Loma-asuntojen korttelialuetta (RA). Kaava on tarkoitus muuttaa AO alueeksi.

Tilalla on monia tonttipaikkoja, joista ainoastaan tontin nro. 3 kaava-aluetta on tarkoitus muuttaa eri käyttötarkoitukseen. Koko tilan pinta-ala on 14,948 ha, josta muutettavan kaava-alueen (tontin nro. 3) pinta-ala on 2,38 ha.

Uusi kaava-alue ulottuu samalle alueelle kuin tontin vanha RA-alue. Koko kortteli on vahvistettu ranta-asemakaavaan vuonna 1997 ja kaavamuutokset on tehty vuonna 2010.

Kaavamuutoksen kohteessa olevalla palstalla on muutamia rakennuksia sekä rantamaastoa Lestijärven rannassa.

Hakija on antanut sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.

Hakija esittää kaavan laatijaksi Plandea Oy:n Minna Vesisenahoa.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.

Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.



Liitteet
Vastineet
Kaavaselostus
Tekniset muutokset