Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 23.05.2017 klo 09.00-11.34
86§ KIINTEISTÖTOIMITUSTEN USKOTTUJEN MIESTEN VAALI AJALLE 1.6.2017-31.5.2021

Kiinteistönmuodostumislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Muutoin on vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehestä on säädetty.

Muuten uskotusta miehestä on voimassa, mitä kuntalaissa säädetään kunnan luottamushenkilöistä.

Uskottu mies toimii virkavastuulla. Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus siitä, että hän parhaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan täyttää rehellisesti uskotun miehen toimensa eikä tee siinä kenellekään vääryyttä mistään syystä.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee toimikaudekseen ajalle 1.6.2017-31.5.2021 kiinteistötoimitusten uskotut miehet. Viimeksi on valittu yhdeksän henkilöä.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.