Kunnanvaltuusto hyväksyi 19.12.2019 § 56 talousarvion vuodelle 2020.
Tekninen lautakunta hyväksyy seuraavan määrärahojen käyttösuunnitelman tulosyksiköille:
Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti kunnanhallitus ja lautakunnat vahvistavat määrärahat ja tuloarviot tulosyksikkö I:n ja II:n tasolla sekä hyväksyvät käyttösuunnitelman.
Yhdyskuntasuunnittelun ja rakennusvalvonnan alaisina työntekijöinä toimivat rakennustarkastaja, tekninen johtajaja toimistovirkailija. Kiinteistöhoitaja/kirvesmiehinä toimii kaksi vakituista ja yksi määräaikainentyöntekijä sekä kunnan eri kiinteistöjen siivoojana toimii yksi osa-aikainen määräaikainen työntekijä.
Yhdyskuntasuunnittelun tavoitteena kunnan omatoimisen rakentamisen ylläpitäminen ja kehittäminen. Rakennusvalvonnan tavoitteena edistää hyvää rakennustapaa ja valvoa rakentamistoimintaa säännösten puitteissa.
Vesihuollon laatutavoitteena hyvälaatuisen raakaveden toimittaminen käyttäjille sekä vesi- ja viemärijohtojen rakentamisella mahdollistaa uusina rakennettavien sekä olemassa olevien vanhojen kiinteistöjen liittäminen kunnallisen vesihuollon piiriin.
Vuokraustoiminnan tavoitteena riittävän asumistason turvaaminen ja asumiskustannusten pitäminen kohtuullisena tulotasoon verrattuna.
vt. rakennustarkastaja
Tekninen lautakunta hyväksyy yllä olevat tulosyksiköiden määrärahat ja tuloarviot sekä vahvistaa teknisen toimen käyttösuunnitelman ja tavoitteet vuodelle 2020.
Tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta hyväksyi vt. rakennustarkastajan päätösesityksen.