Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 11.5.2020 klo 19.06 - 21.31
40§ LAUSUNTO LESTIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA, Kortteli 141
Kunnanhallitus 27.8.2019 §116

TilanVähä-Paranta 16:39 omistajat Paula ja Jusa Isopahkala hakevat Lestijärven ranta-asemakaavan muuttamista omistamansa kiinteistön osalta siten, että tila muuttuu kokonaisuudessaan pientalojen korttelialueeksi (AO), jotta tontille on mahdollista rakentaa vakituinen asuinpaikka. Tällä hetkellä tontti on jaettu siten, että tilan toinen puoli on loma-asuntoaluetta (RA) ja toisella puolella on virkistysaluetta (V).

Kaava-alue on järven etelärantaa ja kohteena olevalla palstalla on märkää peltomaata. Tilan pinta-ala on 3,04 ha.

Hakijat ovat antaneet sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.

Hakijat esittävät kaavan laatijaksi insinööriopiskelija Joonas Siitosta.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.
Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys
Kunnanhallitus jättää asian pöydälle.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.


-------------------------

---
Kunnanhallitus 18.2.2020 §39

Käytyjen neuvottelujen jälkeen on päädytty siihen, että alueen kaavoituksen laatii Plandea Oy:n Minna Vesisenaho.

Kunta on hyväksynyt kaavoittajan ja hakijat ovat antaneet sitoumuksen laajennuksestaja kaavoittajan muutoksesta aiheutuneiden kustannusten vastaamisesta.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

------------------------- ---
Kunnanhallitus 31.3.2020 §65

Plandea Oy on päivittänyt 27.2.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä laatinut ranta-asemakaavan muutosta koskevat asiakirjat päivämäärällä 31.3.2020. Asiakirjat ovat oheismateriaalina.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää MRL 62§ ja MRA 30§ mukaisesti asettaa laaditut ranta-asemakaavan muutosta koskevat asiakirjat yleisesti nähtäville ja pyytää tarvittavat lausunnot.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

-------------------------

---
Kunnanhallitus 28.4.2020 §87

Kaavan vaihe: Ehdotusvaihe

Kunnanjohtaja

Lestijärven kunnanhallitus asettaaLestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen nähtäville 30 päivän ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 27 §:n mukaisesti ja pyytää lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan eilinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnalta, Lestijärven osakaskunnalta sekä naapureilta.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

-------------------------

Tekninen lautakunta 11.5.2020 § 40

tekninen johtaja
Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ko. ranta-asemakaavan laajennusehdotuksesta.

tekninen lautakunta
Keskusteltiin asiasta ja todettiin, ettei huomautettavaa ole. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tapio Tuikka ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Peruste Hallintolaki 28§ mom. 1.