Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 11.5.2020 klo 19.06 - 21.31
36§ MAA-AINES- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/YIT Suomi Oy

tekninen lautakunta 30.3.2020 § 19
Päätösluonnos:

ASIA

Päätös ympäristönsuojelulain 39 §:n mukaisesta hakemuksesta kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen, maa-aineslain 4a §:n mukaisesta hakemuksesta maa-ainesten ottamiseen sekä ympäristönsuojelulain 199 §:n ja maa-aineslain 21 §:n mukaiseen esitykseen aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta.

LUVAN HAKIJA
YIT Suomi Oy, PL 36, 00621 Helsinki
Y-tunnus 1565583-5

VIREILLETULO
Lupahakemus on tullut vireille 16.12.2019.

LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI
Kyseessä on kallioaineksen otto räjäyttämällä ja murskaamalla sekä muu tähän liittyvä toiminta Ylitalo 421-401-18-161 tilalla. Ottamisoikeus perustuu kiinteistönomistajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Alueen keskikoordinaatit ovat 383629-7039917 (ETRS-TM35FIN) ja paikkatietoikkunan tälle antama lähin osoite on Lehdonkankaantie 548, 69440 Lestijärvi.

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN
Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 27 §:n liitteen 1 mukaan ympäristölupa tarvitaan kivenlouhinnalle, jossa kiviainesta räjäytetään ja murskataan vähintään 50 päivää. Maa-aineslain (MAL 555/1981) 4 §:n mukaan maa-ainesten ottamiseen on oltava lupa. MAL 4 a § ja YSL 47 a §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana. Ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2014) 2.1 § kohta 6 a ja b mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa käsiteltäviin lupa-asioihin kuuluu kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää. Yhteismenettelylupa-asian ratkaisee YSL 34–37 §:ssä säädetty toimivaltainen lupaviranomainen, eli tässä tapauksessa kunnan ympäristöviranomainen.

SIJOITUSPAIKAN KAAVOITUSTILANNE JA YMPÄRISTÖ
Ottamisalue on haja-asutusaluetta, jolla ei ole asemakaavaa. Alueella on voimassa Hittisennevan tuulivoimapuiston osayleiskaava. Ottamisalue sijoittuu siinä maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jossa maa-ainesten ottaminen on mahdollista. Ottamisalue on metsätalouskäytössä ja tällä hetkellä pääosin taimikoina. Alueelta tai se läheisyydestä ei ole tiedossa luonnonmuistomerkkejä tai luonnonsuojelullisia kohteita, eikä se kuulu maakunnassa tehtyjen kallioinventointien perusteella luonnoltaan, maisemaltaan tai geologialtaan arvokkaiden kallioalueiden joukkoon.

Pohja- ja pintavedet
Alue ei sijoitu pohjavesialueelle. Lähin virallinen pohjavesialue sijoittuu 2,7 km etäisyydelle. Toiminta sijoittuu pääosin Pappilanjoen valuma-alueelle. Vedet ohjataan Pappilanjoen suuntaan noin 3 km pitkän metsäojitusverkon kautta.

TOIMINNAN KUVAUS
Ottamislupaa haetaan 10 vuoden ajalle ja 397000 kiinto-m3 ainesmäärälle. Toiminta on ympärivuotista. Ottamisalue käsittää 5,2 hehtaarin louhinta-alueen sekä viereisen kiviaineksen ja pintamaiden 1,7 ha varastointialueen, yhteispinta-ala on 6,9 ha. Ottamissyvyys vaihtelee 5…11metriin. Louhoksen pohja on alimmillaan tasolla +163.00 m N2000 ja seinämäkorkeus vaihtelee välillä 5-10 m.

Louhinta tehdään liki pystyseinäisenä 7:1. Louhinta-alue rajataan toiminnan aikana lippusiimalla ja eri suuntiin asetettavilla varoitustauluilla. Kallion poraus tapahtuu hydraulisella porauskalustolla. Räjäytyksestä varoitetaan äänimerkillä. Räjäytyksestä jäävien ylisuurien lohkareiden rikotuksessa käytetään hydraulisella iskuvasaralla varustettua kaivinkonetta. Murskaus tehdään siirrettävällä murskauslaitoksella. Murskaimia on linjassa 3-5 kappaletta: esi-, väli- ja tarvittava määrä jälkimurskaimia. Murskauksen tarvitsema sähkö tuotetaan kevyttä polttoöljyä käyttävällä aggregaatilla.

Ottamisen päätyttyä louhoksen reunat luiskataan 1:2:een louheella ja puhtailla maa-aineksilla. Käytettävä maa-aines on luonnontilaista ja pilaantumatonta. Maa-aineksia voidaan ottaa vastaan tuulivoimapuiston rakentamisen yhteydessä tai myöhemmin vastaavista kohteista. Louhos täyttyy pääosalta tilavuuttaan vedellä. Muodostuva allas on noin 5 ha laaja ja 3-5 m syvä. Alue jätetään metsittymään luontaisesti.

PERUSTELUT ESITYKSELLE TOIMINNAN ALOITTAMISESTA ENNEN PÄÄTÖKSEN LAINVOIMAISUUTTA
Hakija perustelee esitystään sillä, että ottamisalue sijaitsee tuulivoimapuiston osa-yleiskaava-alueella ja rakennettaville tuulivoimaloille on rakennusluvat. Alueen sijainnin takia toiminnasta ei aiheudu haittaa ympäristöön. Hakijan käsityksen mukaan tässä tapauksessa aloittaminen vakuutta vastaan on mahdollista myöntää, eikä se tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Vakuudeksi aloittamiselle hakija esittää 5000 €.

YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET JA NIIDEN RAJOITTAMINEN
Toiminta sijoittuu kauas lähimmistä häiriintyvistä kohteista eikä siitä arvioida aiheutuvan haittaa yleiseen viihtyisyyteen tai ihmisten terveyteen. Toiminnasta aiheutuvia melu-, pöly- ja tärinähaittoja ei ole tarpeen erityisin keinoin vähentää toiminnan sijainnin vuoksi.

Melu ja tärinä
Porauksen, työkoneiden ja Iiikenteen melu on tasaista. Murskauksen ja rikotuksen melu paikan päällä impulssimaista, mutta pitkästä etäisyydestä johtuen melu ei ole impulssimaista Iähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Räjäytyksen melu on voimakas, mutta lyhytkestoinen. Suoritettavat räjäytykset ovat kestoltaan lyhytaikaisia ja näin ollen ekvivalenttimelun (LAeq) kannalta merkityksettömiä. Pitkästä etäisyydestä johtuen räjäytyksen melusta ei arvioida aiheutuvan haittaa asutukselle. Rikotusta tehdään joko hyvin Iähellä louhoksen reunaa tai iskuvasaralla murskauksen yhteydessä. Ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia tärinästä aiheutuu vain räjäytyksien yhteydessä.Räjäytysten aiheuttamaa tärinää vähennetään optimoimalla käytettävä momentaaninenräjähdeainemäärä kohteeseen sopivaksi. Räjäytys- ja Iouhintatöitä koskee erillinenIainsäädäntö, jota Iouhintatöissä noudatetaan. Louhintatyöstä tehdään aina räjäytys- jaturvallisuussuunnitelma. Jokaisesta kentästä tehdään lisäksi erillinen räjäiytyssuunnitelma.

Näillä varmistetaan, ettei toiminnasta aiheudu vaaraa tai merkittävää haittaa ympäristölleen. Ennen räjäytystä varmistetaan, että vaara-alueella ei ole ihmisiä. Räjäytyksestä ilmoitetaan äänimerkillä, pillin soitolla. Räjäytystyötä tekevät koulutetut ja räjäytystyön vaatimat pätevyydet omaavat henkilöt. Pitkästä etäisyydestä johtuen voidaan arvioida, ettei asutukselle aiheudu haittaa räjäytyksistä. Koska läheisyydessä ei ole häiriintyviä kohteita, erityisiä melusuojauksia ei ole katsottu tarvittavan. Räjäytykset, joita on toiminta-aikana noin 15-20 kertaa, on suunniteltu tehtävän arkipäivisin klo 8-18. Poraaminen, murskaaminen ja rikotus tehdään arkipäivisin klo 6-22. Riippuen murskauskalustosta rikotusta voidaan tehdä myös murskauksen yhteydessä, jonka takia sille haetaan samaa toiminta-aikaa kuin murskaukselle.

Pöly ja ilmapäästöt
Toiminnasta aiheutuvat pölyäminen ei aiheuta haittaa ihmisille tai luonnolle pitkän etäisyyden ja toiminnan sijoittuessa ympäröivää maanpintaa alemmalle tasolle.
Päästöt (t/a) Louhinta ja murskaus, maksimimäärät
Hiukkaset (sis. pöly) 3,0
Typen oksidit (NOx) 1,9
Rikkidioksidei(SO2) 0,8
Hiilidioksidi(CO2) 1440

Polttoaineiden ja kemikaalien varastointi
Kaikki polttoaineet varastoidaan kaksoisvaippasäiliöissä, jotka ovat Iukittavia ja varustettuylitäytönestimillä. Öljyt varastoidaan tynnyreissä tiivispohjaisessa öljy- tai varastokontissa. Tukitoiminta-alueella on kemikaalien käsittelyä varten tarvittaessa alue, joka on nestettä Iäpäisemätön ja reunoiltaan korotettu. Tuotantomäärät ja käytettävät kemikaalimäärät ovat:

Käytettävä raaka-aine Keskimääräinen (t/a) Maksimi (t/a) Varastointipaikka
Alueella otettava/murskattava kiviaines 150 000 500 000 Varastokenttä
Kevyt polttoöljy 135 445 Murskauslaitos/Tukitoiminta-alue
Öljyt 1 3 Tukitoiminta-alue
Voiteluaineet 0,3 1 Tukitoiminta-alue
Räjähdysaineet(dynamiitti, aniitti, ammoniumnitraatti) 45 150 Ei varastoida alueella, tuodaan tarvittaessa
Sähköenergia, aggregaatti (GWh/a) 0,6 2

Syntyvät jätteet ja niiden käsittely
Toiminnasta ei synny pysyviä kaivannaisjätteitä. Kiinteät öljyiset jätteet sekä akut varastoidaan omiin jätesäiliöihinsä lukittavaan konttiin. Vaaralliset jätteet toimitetaan vaarallisen jätteen käsittelyluvan saaneeseen Iaitokseen tai kiinteistölle, jonka hyväksytyssä jätehuoltosuunnitelmassa tai ympäristöluvassa vastaavan vaarallisen jätteen vastaanotto on hyväksytty. Vaarallisia jätteitä luovutettaessa jätteiden siirrosta Iaaditaan siirtoasiakirja, josta ilmenevät tiedot vaarallisista jätteistä voimassa olevan jätelain ja -asetuksen mukaisesti. Sekajätteet kerätään säiliään ja kuljetetaan pois paikallisen jätehuoltoyhtiön toimesta, mahdolliset romumetallit hoidetaan pois paikallisen romunkeräysliikkeen toimesta. Panostuksissa mahdollisesti syntyvät räjähdysaineiden pahvipakkaukset poltetaan räjähteitä koskevan Iainsäädännön ja ohjeistuksen mukaisesti panostuspaikalla. Toiminnasta ei muodostu jätevesiä. Sosiaalitilojen vedet menevät umpisäiliöön tai käytössä on sähkövessa.

Jätenimike Arvioitu määrä (kg/a) Käsittelytapa Toimituspaikka
Sekalainen yhdyskuntajäte 1500 Jätehuolto
Rauta ja teräs 2000-5000 Lajitellaan erikseen
Öljyä sisältävät jätteet 4000 Luvanvaraiselle vastaanottajalle
Muut vaaralliset jätteet (akut, paristot..) 70 Luvanvaraiselle vastaanottajalle

Maaperä ja vesistö
Normaalista toiminnasta ei aiheudu haitallisia päästäjä maaperään. Louhokseen kertyvää vettä pumpataan ottamisalueen pohjoispuolelle maastoon. Tyhjentämiseen käytettävien pumppujen maksimiteho on tavallisesti 2 000-2 700 m3/vrk (n. 20-25 l/s), mikäli niitä käytetään vuorokauden ympäri. Vedet johdetaan Iouhoksesta purkuletkun avulla maastoon vähintään 50 metrin päähän Iähimmästä ojasta. Louhos itsessään toimii laskeutusaltaana, eikä siten erilliselle laskeutusaltaalle nähdä tarvetta. Vesimäärän lisääntymisestä hetkellisesti ojissa ei nähdä aiheutuvan haittaa. Mikäli ottotoiminta on pitkään keskeytyneenä, tyhjennyspumppaus suoritetaan kevään suurimpien ylivirtaamisajankohtien ulkopuolella. Ojien vedenjohtokyky varmistetaan ja siitä huolehditaan pumppauksen aikana. Yleisesti louhintatyössä käytetään emulsioräjähdysainetta, joka ei Iiukene herkästi veteen. Hakija ei näe kuitenkaan tarpeelliseksi määrätä tiettyä räjähdysainetta käytettävän tämän johdosta. Louhintatyöstä mahdollisesti jäävät räjähtämättämät räjähdysaineet Iiukenevat vähitellen ympäristöön räjähdysainetyypistä riippumatta.

LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU
Toimintaa tarkkaillaan mm. viikoittaisilla turvallisuustarkastuksilla. Murskauksesta pidetään käyttöpäiväkirjaa, josta ilmenee tuotantomäärät ja -ajat. Louhinnan kenttäkorteissa on tiedot tehdyistä räjäytyksistä (pvm, kellonaika, räjäytystyön johtaja, käytetty räjähdeainemäärä jne.). Merkittävistä häiriöistä tehdään merkintä käyttöpäiväkirjaan tai louhinnan kenttäkorttiin.
Ennen mahdollista louhoksen tyhjennyspumppausta vedestä otetaan näyte, jossa tutkitaan seuraavat parametrit: pH, sähkönjohtavuus, kiintoaine, haju, väri, kemiallinen hapenkulutus, nitriittityppi, nitraattityppi, kokonaistyppi, kokonaisfosfori, kloridi, sulfaatti sekä öljyhiilivetyindeksi. Tarvittaessa näytteitä otetaan myös ojastosta.

Hakija ehdottaa, että toiminnan sijaintipaikasta johtuen ei ole tarvetta muuhun tarkkailuun.

POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN
Toiminnan ympäristöriskeihin varaudutaan suojelun suunnittelulla vahinkotapauksia varten, sattuneiden onnettomuuksien tutkinnalla sekä henkilöstön koulutuksella. Tulipalon varalta asema on varustettu viranomaisten määräämällä alkusammutuskalustolla, ja henkilökunta on saanut tarvittavan opastuksen alkusammutuskaluston käyttäen. Häiriö- ja onnettomuustilanteissa henkilökunta suorittaa alkusammutus- tai muut tarvittavat toimet sekä hälyttää paikalle pelastuslaitoksen. Lisäksi suoritetaan tarvittavat ilmoitukset lupaviranomaisille ja muille viranomaisille tarvittavassa Iaajuudessa. Räjähteitä ei varastoida alueella. Ympäristöä varoitetaan tulevasta räjäytyksestä ja alueelle tulevat tiet suljetaan sekä ihmisten pääsy alueelle estetään. Alueesta varoitetaan kyltein niin, ettei sinne voi joutua vahingossa. Öljyvahinkoja varten murskauslaitoksella on imeytysturvetta ja pressu, johon maa-aines voidaan nopeasti siirtää. Hälytysnumerot ovat nähtävillä.

HAKEMUKSEN KÄSITTELY

Hakemuksesta tiedottaminen
Hakemuksesta on kuulutettu 16.1.– 14.2.2020. Hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä netissä ja Lestijärven kunnan teknisessä toimistossa. Kuulutus on lähetetty 13.1.2020 kirjeitse tiedoksi enintään 1000 metrin etäisyydelle ottamisalueesta sijoittuvien kiinteistöjen omistajille (11kpl).

Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksesta ei tullut kuulemisaikana muistutuksia tai huomautuksia.

Lausunnot
Hakemuksesta pyydettiin lausunnot Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselta ja Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollolta.
Ympäristöterveydenhuolto ilmoitti sähköpostitse, että toiminnasta ei ole odotettavissa terveyshaittoja. Työn ajalle voisi jyrkille pudotuksille kuitenkin harkita lippusiimaa pitävämpiä aitauksia.
Ely-keskus totesi lausunnossaan, että Veteläneva, joka sijaitsee n. 350 m louhosalueelta lounaaseen, saattaa olla tärkeä metsäpeuran kesälaidunalue. Metsäpeura on vuoden 2019 laaditun eliölajien uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä laji (NT). Suotuisan suojelutason säilymisen varmistamiseksi louhostoimintaan liittyviä räjähdyksiä ei tule suorittaa toukokuun aikana, joka on metsäpeuran vasomisaika. Luonnonsuojeluyksikkö katsoo myös, että luontoympäristön nopeamman palautumisen mahdollistamiseksi, louhosalue tulee maisemoida toiminnan päätyttyä. Maa-aineksen ottaminen voidaan ELY-keskuksen käsityksen mukaan toteuttaa niin, että siitä ei aiheudu maa-aineslain 3 §:n mukaisia haittoja. Lausunnon liitteenä oli yleisiä lupaharkinnassa huomioon otettaviksi esitettyjä asioita.

Hakijan vastine
Hakijalta pyydettiin annetuista lausunnoista vastine 17.2.2020. Vastineessaan 3.3.2020 hakija esitti toivomuksenaan, että lupaehdoissa noudatettaisiin tasavertaisuutta alueen kaikkien maa-ainesottotoimijoiden välillä, koskien myös aitausvaatimusta.

Tarkastus
Alueelle tehtiin maastotarkistus 24.2.2020. Tarkastuksessa ei havaittu ristiriitaisuuksia lupahakemuksen suhteen.

TEKNISEN LAUTAKUNNAN RATKAISU
Tekninen lautakunta on tarkastanut ympäristölupahakemuksen ja myöntää YIT Suomi Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain 27 §:ssä tarkoitetun ympäristöluvan kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen Lestijärven Lestin kylän tilalla Ylitalo 421-401-18-161 hakemussuunnitelman (YIT, Lauri Alanen, 9.12.2019) mukaisesti sekä jäljempänä luetelluin lupamääräyksin.

Lautakunta määrää, että toiminta voidaan aloittaa tämän lupapäätöksen mukaisesti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Lupamääräykset:

1. Maa-ainesten kokonaisottomäärä on enintään 397000 kiinto-m3 ja louhosalue enintään 5,24 ha. Ottamisalueen rajat on merkittävä näkyvästi maastoon ennen ottamisen aloittamista.
2.
Ottamisen aikana syntyvät jyrkänteet tulee merkitä maastoon näkyvästi lippusiimoin ja varoituskyltein. Louhosalueelle kulkeva tie tulee varustaa puomilla, joka on pidettävä suljettuna, kun alueella ei ole toimintaa. Mikäli valvonnassa havaitaan tarvetta lippusiimoja näkyvämmille ja pitävämmille suoja-aidoille, hakijan tulee ympäristöviranomaisen perustellusta kehotuksesta nämä rakentaa.
3.
Alin ottamistaso on +163,00 m N2000 järjestelmässä. Lopullisiksi jäävät louhosalueen reunat on luiskattava vähintään kaltevuuteen 1:2. Luiskauksessa voidaan käyttää ylijäämälouhetta sekä ottamisalueelta tai tuulivoimaloiden rakennuspaikoilta poistettuja pintamaita. Mikäli käytetään muita ulkopuolelta tuotavia maa-aineksia, tämä tulee hyväksyttää ennakkoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella.
4.Melua aiheuttava räjäytys-, louhinta- ja murskaustyö on rajoitettava hakemuksen mukaisesti arkipäiville ja päiväaikaan seuraavasti:
-Räjäyttäminen: MA-PE klo 8.00 – 18.00
-Poraaminen, rikotus ja murskaaminen MA-PE klo 6.00-22.00
-Kiviaineksen lastaus- ja kuljetusaikataulua ei rajoiteta

5. Toimintakiinteistön jätehuolto ja jätteiden lajittelu on järjestettävä alueellisten ajantasaisten jätehuoltomääräysten mukaisesti (www.millespakka.fi). Jätteiden pitkäaikainen varastointi alueella on kielletty. Jätteiden poltto alueella ei ole sallittua muutoin kuin räjähteisiin liittyvien pakkausten osalta, jotka voidaan tarvittaessa polttaa alueella asiaa koskevien säädösten ja viranomaisohjeiden mukaisesti.
6.
Louhoksen kuivatusvedet on johdettava maastoon vähintään 50 m etäisyydelle lähimmästä metsäojasta. Vesi tulee johtaa maastoon pintavalutuksen omaisesti ja siten, ettei siitä synny eroosiohaittoja. Hakijan on tarkkailtava veden laatua ja vaikutuksia alapuolisessa ojaverkostossa silmämääräisesti sekä ryhdyttävä korjaaviin toimiin ja ilmoitettava kunnan ympäristöviranomaiselle, mikäli kuivatusvesi aiheuttaa ojien tulvimista tai vesi on selvästi sameaa.
7.
Ennen mahdollista pitkään seisseen louhoksen tyhjennyspumppausta vedestä on otettava näyte, josta tutkitaan seuraavat parametrit: pH, sähkönjohtavuus, kiintoaine, haju, väri, kemiallinen hapenkulutus, nitriittityppi, nitraattityppi, kokonaistyppi, kokonaisfosfori, kloridi, sulfaatti sekä öljyhiilivetyindeksi. Kunnan ympäristöviranomaiselle tulee varata mahdollisuus valvoa näytteenottoa ja näyte tulee käsitellä sertifioidun riippumattoman laboratorion toimesta. Tyhjennyspumppaukseen voidaan ryhtyä, kun kunnan ympäristöviranomainen on todennut, ettei sille veden laadun suhteen ole estettä.
8.Öljyjen ja polttoaineiden varastoinnista tai työkoneiden huollosta ja käytöstä ei saa aiheutua maaperän tai pinta- tai pohjavesien pilaantumisvaaraa. Polttoainesäiliöiden tulee olla kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi säiliön tilavuutta vastaavilla valuma-altailla ja sadevesisuojalla varustettuja. Säiliöissä tulee olla ylitäytönestimet ja lukot. Polttoaineiden varastointi alueella toimintakauden ulkopuolella ei ole sallittua. Mahdollisen öljyvahingon sattuessa on ryhdyttävä välittömiin puhdistustöihin ja ilmoitettava asiasta alueen pelastuslaitokselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Alueella tulee olla käytettävissä imeytysmateriaalia öljy- ja polttoainevuotojen varalta sekä riittävä alkusammutuskalusto kone- ja varastopalojen varalle. Mikäli öljy- tai polttoainevuotoja havaitaan, niistä tulee välittömästi ilmoittaa pelastusviranomaiselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
9.Räjähdeperäisen typpikuormituksen vähentämiseksi panostukset ja räjäytykset tulee tehdä huolellisesti niin, että panokset räjähtävät mahdollisimman täydellisesti. Räjähteinä tulee ensisijaisesti käyttää heikosti veteen liukenevia emulsioräjähteitä. Näitä tulee käyttää aina kosteissa olosuhteissa, joissa muut räjähteet voivat laimentua liiaksi ja jäädä räjähtämättä.
10.Alue on maisemoitava viipymättä ottamisen päätyttyä ja viimeistään ennen lupa-ajan päättymistä. Alueelta poistetaan kaikki toiminnanaikainen kalusto, tarvikkeet ja jätteet. Kerätyt pintamaat ja ylijäämäkiviaines levitetään ja muokataan luonnonmukaisuutta tavoitellen varastoalueelle ja veden yläpuolelle jääviin louhosluiskiin. Alue voidaan metsittää joko istuttamalla tai luontaisesti.
11.Alueen maisemointiin on sallittua käyttää myös tuulivoimaloiden rakennuspaikoilta kertyvää puhdasta pintamaata. Mikäli käytetään muilta ulkopuolisia maa-aineksia, näiden alkuperästä, laadusta ja määrästä on tehtävä 30 vrk ennen suunniteltua käyttöä ilmoitus kunnan ympäristölupaviranomaiselle, joka voi tarvittaessa antaa asiaa koskevia lisämääräyksiä.
12.Töissä on noudatettava soveltuvin osin Valtioneuvoston asetusta räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta (644/2011) sekä Valtioneuvoston asetusta kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010).
13.Lupamääräysten ja ottamissuunnitelman noudattamisesta riippumatta luvan haltija on vastuussa toiminnasta ulkopuolisille aiheutuvista ennakoimattomista vahingoista.
14.Hakijan tulee vuosittain ilmoittaa otetun aineksen määrä ja laatu NOTTO-tietojärjestelmään (MAL 23 §). Ilmoitus edelliseltä vuodelta tulee tehdä tammikuun loppuun mennessä.
15.Ennen ottamisen aloittamista kohteessa on pidettävä hakijan ja kunnan valvontaviranomaisen yhteinen alkutarkastus, jossa ottamissuunnitelma, lupamääräykset, alueen maastoon merkitseminen ja vakuusasiat käydään läpi. Ottamistoiminnan loputtua ja vakuuden voimassaoloaikana on alueella pidettävä loppukatselmus, jossa todetaan alueen jälkihoidon ja maisemointitöiden riittävyys. Alku- ja loppukatselmuksen kutsuu koolle luvanhaltija. Tarvittaessa luvanhaltija tai valvontaviranomainen voi kutsua koolle ottamistoiminnan aikana muitakin katselmuksia toimintatapojen ja lupamääräysten tarkentamiseksi.
16.
Lupamääräysten noudattamisen vakuudeksi luvan saajan on toimitettava alkutarkastukseen mennessä 25 000 euron suuruinen vakuus luvan ja sen ehtojen noudattamisen turvaamiseksi. Vakuussumma sisältää ennen päätöksen lainvoimaisuutta tehtyjen töiden aiheuttamien haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisen, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Vakuuden on oltava voimassa vähintään yksi vuosi lupa-ajan päättymisen jälkeen. Vakuus palautetaan, kun alue on saatettu lupamääräysten mukaiseen kuntoon ja tämä on todettu loppukatselmuksessa.

RATKAISUN PERUSTELUT
Maa-aineslain (555/1981) 6 §:n mukaan lupa maaâ€ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen ole ristiriidassa MAL 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. Alueella ei ole merkittäviä kauneusarvoja tai erikoisialuonnonesiintymiä eikä maa-ainestenotto turmele kaunista maisemakuvaa tai aiheuta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa (MAL 3 §).Ottoalue ei sijaitse pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä, joten toiminnasta ei aiheudu pohjaveden laadun tai antoisuuden vaarantumista.
Kun toiminnassa noudatetaan lupahakemuksissa, ottamissuunnitelmassa sekä lupamääräyksissä ja näissä mainituissa valtioneuvoston asetuksissa esitettyjä suojaustoimia, ei ottotoiminta aiheuta vaaraa ympäristölle.
Ympäristönsuojelulain 52 §:n mukaisesti luvassa on annettava määräykset mm. päästöjen rajoittamisesta, jätteiden syntymisen vähentämisestä ja haittojen vähentämisestä. YSL:n 58 §:n mukaan luvassa on annettava lisäksi tarpeelliset määräykset jätteistä ja jätehuollosta jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamiseksi. YSL:n 62 §:n mukaisesti tulee myös antaa tarpeelliset määräykset toiminnan ja päästöjen tarkkailusta. Luvassa on annettu määräykset jätehuollon järjestämisestä sekä pintavesipäästöjen ehkäisemisestä. Suuri etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin huomioiden toiminnan ei ole katsottu tarvitsevan melu- tai pölytarkkailua.
Maa-aineslain mukaan lupaviranomainen voi asettaa maisemointi- ja lupamääräysten noudattamiseksi vakuuden. Lestijärven maa-aineslupaviranomainen on tasapuolisen kohtelun vuoksi vaatinut vakuutta kaikkiin maa-aineslupiin. Vakuuden taso on ollut noin 5000 €/ ha ottamisaluetta, mistä tässä tapauksessa tulee lupamääräyksissä vaadittu 20000 euroa. Vakuutta voidaan maisemoinnin etenemisen mukaisesti tai muusta erityisestä syystä hakemuksesta alentaa. Käytännössä luvanhaltija/maanomistaja on vakuuden riittävyydestä riippumatta vastuussa mm. maisemoinnin loppuunsaattamisesta.

Lausuntojen huomioon ottaminen
ELY-keskuksen lausunnon liitteenä olleet yleisohjeet on otettu huomioon lupamääräyksissä 2 – 15. Toukokuun aikainen räjäytysrajoitus metsäpeuran vasomisajan vuoksi katsottiin tarpeettomaksi. Räjäytysten arvioitu kokonaismäärä toiminnassa on 15-20 kertaa eli kuukauden sisällä räjäytyksiä on ehkä 0-2 kpl. Tätä määrää ei katsottu erityisen haitalliseksi suhteessa muuhun alueen toimintaan (metsätalous ym.). Ympäristöterveydenhuollon esittämä harkinta lippusiimaa pitävämmistä aitauksista on otettu huomioon lupamääräyksessä 2.

Lupa aloittaa toiminta ennen päätöksen lainvoimaisuutta
Tekninen lautakunta katsoo, että toiminnan aloittamiselle muutoksenhausta huolimatta on maa-aineslain 21§:n ja ympäristönsuojelulain 199§:n mukainen perusteltu syy. Hakijan on tarkoitus hyödyntää aines tuulivoimatyömaalla ja aloituksen viivästyminen aiheuttaisi rakentamiselle merkittävää haittaa. Tämän lupapäätöksen täytäntöönpano ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, kun toiminta järjestetään lupapäätöksen määräysten mukaisesti. Hakijalle on asetettu asiaa koskeva vakuus (lupamääräys 16). Lisäksi lautakunta on määräyksensä oikeusturvatulkinnassa ottanut huomioon, että asiassa ei kertynyt kuulemisaikana huomautuksia ja että muutoksenhakutuomioistuin voi valituksesta harkita asiaa ja mahdollisesti kumota määräyksen.

LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN
upa myönnetään määräajaksi 10 vuodeksi. Lupa-ajan laskenta alkaa ympäristölupaviranomaisen päätöspäivämäärästä. Jos toiminta muuttuu oleellisesti suhteessa ympäristöriskeihin, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa.

LUPAA ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN
Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräyksiä ankarampia tai niistä poikkeavia säännöksiä, on asetusta luvan estämättä noudatettava.

KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN
Maa-aineslupahakemuksen tarkastusmaksu on 2151 €, ympäristölupahakemuksen tarkastusmaksu 1000 € ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisen aloittamisoikeuden myöntäminen osana ympäristölupaa 100 €. Käsittelymaksu yhteensä on siten 3251 €.Kyseessä on arvonlisäveroton myynti. Maksut perustuvat Lestijärven kunnanvaltuuston 29.5.2015 13§ ja 14§ hyväksymiin maa-aines- ja ympäristönsuojeluviranomaisen taksoihin.

SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET
Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014) 2, 5â€12, 14â€17, 19â€20, 22, 27, 34, 39, 42â€44, 47 aâ€49, 52â€53, 58â€62, 66, 70, 83â€85, 87, 96, 111â€114, 123, 167â€168, 170, 190â€191, 199, 205 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2â€4, 6, 11â€15, 18 §
Maaâ€aineslaki (555/1981) 1, 1a, 3–7, 10–16, 19–21, 23, 23 a, 23 b §
Valtioneuvoston asetus maaâ€ainesten ottamisesta (926/2005) 1–4, 6–9 §
Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 1â€4, 6â€8, 12â€13, 16 §
Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920)
Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta(800/2010)
Millespakka Oy:n alueellisen jätelautakunnan jätehuoltomääräykset
Lestijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (valtuuston päätös 29.5.2015 § 13)
Lestijärven kunnan maaâ€ainestaksa (valtuuston päätös 29.4.2015 § 14)

LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Tekninen lautakunta tiedottaa tästä päätöksestä siten kuin ympäristönsuojelulain 85 §:ssä on säädetty.

MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitetään päätöksenantoon, joka kuulutetaan erikseen valituksen tekemiselle varatun ajan. Päätös pidetään nähtävillä kuulutusajan.

vt rakennustarkastaja
Tekninen lautakunta myöntää luvan päätösluonnoksen mukaisesti

tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta hyväksyi vt. rakennustarkastajan päätösesityksen.
--------------------------------------

--------------------------------------------------

Kunnanhallitus on 28.4.2020 § 85 ottanut teknisen lautakunnan pykälät 17-21 käsittelyynsä ja palauttanut ne uudelleen valmisteluun. Perusteluna se, että asiantuntijana toiminut henkilö on osallistunut päätöksentekoon, vaikka hänellä ei ollut oikeutta olla läsnä päätöstä tehtäessä.

tekninen lautakunta 11.5.2020 § 36

vt.rakennustarkastaja
Tekninen lautakunta käsittelee asian uudelleen vt.rakennustarkastajan 30.3.2020 § 19 antaman päätösehdotuksen mukaisesti.

tekninen lautakunta

Hyväksyttiin.