Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Perjantai 18.08.2017 klo 09.00-11.59
151§ LUPA OSA-AIKAISEN LÄHIHOITAJAOPPISOPIMUSTYÖNTEKIJÄN PALKKAAMISEEN PÄIVÄKODILLE

Siv.ltk 15.8.2017 § 29
LUPA OSA-AIKAISEN LÄHIHOITAJAOPPISOPIMUSTYÖNTEKIJÄN PALKKAAMISEEN PÄIVÄKODILLE

Valmistelija Kirsi Salonen

Kissankellon ryhmäperhepäiväkodissa (eli alle 3-v ryhmässä) on 1.8.2017 tilanteen mukaan tulossa 9 lasta, joista 4 on osapäiväistä. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskentelee tällä hetkellä 2 perhepäivähoitajaa. Hoitolasten suhdeluku on 1 hoitaja/4 lasta, jolloin ryhmäperhepäiväkotiin tarvitaan kolme hoitajaa, joista yhdellä tulee lain mukaan olla vähintään lähihoitajan(Lanu) koulutus.

Kissankellon päiväkotiin (yli 3-vuotiaat) on tulossa 10 lasta, joista vain yksi on osa-päiväinen. Päiväkodin puolella on 2 lähihoitajakoulutuksen saanutta henkilöä. Suhdeluku yli 3-vuotiaiden ryhmässä on 7 lasta/ lähihoitaja. Tämän lisäksi päivähoidon ohjaaja pitää esikoulua päiväkodilla 7-8 lapselle. Lestijärvellä lapset tarvitsevat tällä hetkellä paljon iltahoitoa, sekä viikonloppu- ja yöhoitoa satunnaisesti. Tällöin varsinkin aamupäivisin hoitohenkilökuntaa ei välttämättä ole lakisääteistä määrää, koska iltavuorolainen ei ole vielä tullut tai työntekijä on arkivapaalla tehtyään viikonloppuna tai yöllä töitä.

Lähihoitajaoppisopimustyösuhteisen työntekijän palkkaaminen auttaisi päiväkodin työvuorojärjestelyjä, jolloin voisi taata lakisääteisen työtekijämäärän myös aamuihin ja arkivapaisiin. Opiskelu kestäisi noin vuoden ja kunnalta vaadittava viikkotuntimäärä on 25 h/vko. Osa-aikaisen lähihoitajaoppisopimustyöntekijän palkkakulut ovat noin 1300 euroa/kk, josta oppisopimustoimisto maksaa työnantajalle 100-150 euroa/kk. Vuodelle 2017 työntekijän palkkakulut ovat sivukuluineen noin 6000 euroa. Päiväkodilla lyhyitä työsuhteita tehnyt Sirpa Parkkilalla on mahdollisuus aloittaa oppisopimustyösuhde lähihoitajan koulutuksessa, mikäli siihen myönnetään täyttölupa.

Perusopetuksen rehtori

Sivistyslautakunta päättää jattää asian pöydälle lisäselvityksiä varten.
Sivistyslautakunta:
Hyväksyttiin.
Merkittiin, ettäSirpa Parkkilailmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1
.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus antaa sivistyslautakunnalle luvan
osa-aikaisen oppisopimustyösuhteen täyttämisen päivähoidossa määrärahojen puitteissa.

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys:
Kunnanhallitus toteaa ettei sillä ole tarvetta käsitellä asiaa sivistyslautakunnan muutetun esityksen mukaan.

Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.