Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 22.6.2020 klo 7.00-8.55
52§ LAUSUNTO VALKEISEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA
Tilan1:47omistaja Holm ja Uusitalo Oy/Mikko Uusitalo, tilan 1:43 omistaja Pauli ja Marjo Vasalampi sekä tilan 1:43-M601 omistajat Otto jaEemi Kamula hakevat Valkeisen ranta-asemakaavan muuttamista omistamiensa tilojen osalta siten, että kaava palvelelee paremmin tonttien omistajien tarpeita. Kaava on nykyisn matkailupalvelujen aluetta (RM) ja se on tarkoitus muuttaa RA-alueeksi näiden kolmen tontin osalta.

Tilan 1:48 pinta-ala on 0,75 ha, tilan 1:43 0,5 ha ja tilan 1:47 0,54 ha. Tilojen 1:48 ja 1:43 osalta uusi kaava-alue ulottuu koko tilojen alueelle ja tilan 1:47 osalta kaava tulee samalle alueelle vanhan rantakaavan kanssa ja kohteena olevalla alueella on metsä- ja rantamaastoa. Valkeisen rannassa menevä Peuranpolku jää kaava-alueen ulkopuolelle.
Hakijat ovat antaneet sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.
Hakijat esittävät kaavan laatijaksi insinööriopiskelija Joonas Siitosta.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Valkeisen ranta-asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys
Kunnanhallitus jättää asian pöydälle.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Susanna Hakala ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste:

Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1
---------

Käytyjen neuvottelujen jälkeen on päädytty siihen, että alueen kaavoituksen laatii Plandea Oy:n Minna Vesisenaho.

Kunta on hyväksynyt kaavoittajan ja hakijatovatantaneet sitoumuksen laajennuksesta ja kaavoittajan muutoksesta aiheutuneiden kustannusten vastaamisesta.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Susanna Hakala ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1.

-------
Kaavan vaihe: Valmisteluvaihe
Kaavoitettava alue laajennetaan koskemaan voimassa olevien ranta-asemakaavojen aluetta tilojen 1:44, 1:45 ja 1:46 osalta. Laajennus tehdään alueen kaavatilanteen selkiyttämiseksi kortteli- ja tonttirajojen sekä rakennusoikeuden osalta.
Plandea Oy on päivittänyt 27.2.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä laatinut ranta-asemakaavan muutosta koskevat asiakirjat päivämäärällä 15.5.2020. Asiakirjat esitellään kokouksessa.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää MRL 62§ ja MRA 30§ mukaisesti asettaa laaditut ranta-asemakaavan muutosta koskevat asiakirjat yleisesti nähtäville ja pyytää tarvittavat lausunnot.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Susanna Uusitalo ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1.
----
Ehdotusvaihe

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitusasettaa Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksennähtäville 30 päivän ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 27 §:n mukaisesti ja pyytää lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnaltasekä naapureilta. Samalla myös kiinteistön 5 rakennusoikeus nostetaan 120 m2:sta140 m2:iin

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Susanna Uusitalo ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1.

------
Tekninen lautakunta 22.6.2020


Kyseisen alueen ensimmäinen kaava on hyväksytty vuonna 1997. Kaavassa on esitetty rakennettavaksi lomarakennuspaikkoja merkinnällä RA. Rakentamisoikeutta on esitetty yhteensä yhteensä 1300 k-m2:ä. Rakennuspaikat ovat sijainneet nykyisen kaavaehdotuksen mukaisia paikkoja kauempana järven vesialueesta.

Alueen toinen kaava on hyväksytty vuonna 2009. Tässä kaavassa on esitetty rakennettavaksi matkailua palvelevia rakennuksia merkinnällä RM. Rakentamisoikeutta on esitetty 1380 k-m2:ä. Kaava-alue ei ulotu järven vesirajaan. Yleiskaavassa merkitty Peuranpolku kulkee kyseisen kaava-alueen ja järven välissä. Kaava-alueen omistusta on aloitettu jakamaan kauppakirjoilla ja lohkomaan yksityisomisteisiksi tonteiksi. Kaavan toteutuminen on näillä toimilla vaarantunut ja johtanut kaavaan uusimistarpeeseen. Joillakin kauppakirjoilla on jaettu rakentamisoikeutta.

Nyt esillä olevalla kaavalla on tarkoitus mahdollistaa lohkotuille tonteille alkuperäisen kaavan mukaisesti lomarakennuspaikkoja. Kaava-esityksessä rakennusoikeutta jaettaisiin kaikkiaan 1400 k-m2, RA -tonteille 580 k-m2 ja RM -tonteille 820 k-m2:ä. Joitain rakennuspaikkoja on etäännytetty kaava kakkoseen verrattu järven vesirajasta. Peuran polun ulkoilureitti on otettu kaavaan mukaan kulkemaan järven vesirajan ja kaava-alueen rakennuspaikkojen välimaastossa.

Tonteilla 2 ja 3 on luvitettu lomarakennukset 1 -kerroksisina mutta käytännössä rakennukset on toteutettu 2 -kerroksisina rinneratkaisuina. Rakennukset ovat tällä hetkellä rakennusluvitusta ja käyttöönotto/lopputarkastusta vaille valmiina.

vt rakennustarkastaja:
Tekninen lautakunta esittää, että kaavan suurimman sallitun kerrosluvun osoittava roomalainen numero I muutetaan numeroksi II mahdollistamaan kaksikerroksisten rakennusten rakentamisen ja jo rakennettujen rakennusten luvittamisen.

Muutoin tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ko. ranta-asemakaavan muutosehdotuksesta.

tekninen lautakunta
Hyväksyttiin päätösluonnoksen mukaisesti.