Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 23.05.2017 klo 09.00-11.34
88§ KESKI-POHJANMAAN LIITON EDUSTAJAKOKOUSEDUSTAJAN VALINTA

Keski-Pohjanmaan liitto -kuntayhtymän perussopimuksen 6 §:n mukaan jäsenkunnat valitsevat edustajat edustajainkokoukseen kunnan edellisen vuoden alun asukasluvun mukaan siten, että kullakin jäsenkunnalla on yksi edustaja alkavaa viittä tuhatta asukasta kohden.

Kullekin edustajalle valitaan henkilökohtainen varaedustaja. Edustajan ja varaedustajan on oltava jäsenkuntien valtuutettuja. Jäsenkuntien on kirjallisesti ilmoitettava valitsemiensa kokousedustajien nimet maakuntahallitukselle viimeistään kuukautta ennen edustajainkokousta, joka pidetään kuntavaalien jälkeisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Edustajainkokous valitsee jäsenkuntia edustavat maakuntavaltuuston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Keski-Pohjanmaan liiton kuntayhtymän edustajainkokoukseen valitaan perussopimuksen 6 §:n mukaisesti edustaja ja hänelle henkilökohtainen varaedustaja.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.