Valvottavat kohteet
Vuoden alussa kunnan valvomia kohteita oli 27kappaletta. Ympäristöluvallisia kohteita oli vuoden alussa 6 kappaletta. YSL 115 §:n mukaisia ilmoitusmenettelyn kohteita oli vuoden alussa 12. Vuoden aikana hyväksyttiin 1 eläinsuojan ympäristölupa ja 1 eläinsuojan ilmoitustoimintaja rauetettiin 3eläinsuojan lupaa. Valvottavia maa-aineslupia oli vuoden alussa 7 ja yhdistettyjä maa-aines- ja ympäristölupia2. Vuoden aikana myönnettiin yksi maa-aineslupa ja yksi yhdistetty maa-aines- ja ympäristölupa.Yhden maa-ainesluvan voimassaoloaika päättyi.
Lukumäärä vuoden alussa |
Lukumäärä vuoden lopussa |
|
Ympäristöluvalliset |
6 |
7 |
YSL 115 § ilmoitusmenettelyn kohteet |
12 |
10 |
Maa-ainesluvat |
7 |
7 |
Yhdistetyt maa-aines- ja ympäristöluvat |
2 |
3 |
Yhteensä |
27 |
27 |
Koronavuodesta huolimatta valvonnat pystyttiin suorittamaan valvontaohjelman mukaisesti. Vuonna 2020 tehtiin valvontatarkastuksia yhteensä 7 kappaletta, joista 4 oli eläinsuojien tarkastuksia ja 3 maa-aineslupien tarkastuksia. Valvontakäyntien havaintojen perusteella neljällä käynnillä ei ollut huomautettavaa, kolmessa kohteessa annettiin valvontakehotus/huomautus, mutta ne eivät vaatineet uusintakäyntiä.
Muuta toimintaa vuoden 2020 aikana
Hyväksyttiin yksi koeluonteisen toiminnan ilmoitustoiminta. Käsiteltiin viisi lannan aumausta koskevaa ilmoitusta. Suoritettiin Änäkkälän suljetun kaatopaikan vuosivalvonta suunnitellusti. Laadittiin pohjavesipumppamoiden ympäristöluvan vuosiseurantaraportti suunnitellusti.
Ympäristösihteeri:
Tekninen lautakunta merkitsee ympäristövalvonnan vuosiyhteenvedon 2020 tiedoksi.
Tekninen lautakunta:
Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedoksi.