Kinnulan ja Lestijärven kuntien kunnanvaltuustot ovat yhtäpitävin päätöksin hyväksyneet Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy -nimistä osakeyhtiötä koskevan osakassopimuksen ja päättäneet perustaa Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy -nimisen osakeyhtiön Kinnulan ja Lestijärven kuntien jätevesien käsittelyä varten. Yhtiön omistus on seuraava: Kinnulan kunta 60 % ja Lestijärven kunta 40 %.
Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n perustamistoimenpiteet on suoritettu ja yhtiö on aloittanut toimintansa.
Uuden, lupaehdot täyttävän jätevedenpuhdistamon rakennustyöt ovat käynnissä ja rakentamistoimet siirretään yhtiölle ennenvuodenvaihdetta 2021-2022. Rakentamiseen ja siirtoviemärin pumppujen päivityksiin liittyvä lainatarve on 4 000 000 euroa.
Kinnulan kunta on viikolle 40 mennessä rahoittanut rakentamista noin 1,7 miljoonalla eurolla. Uusi jätevedenpuhdistamo valmistuu keväällä 2022.
Puhdistamon rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen edellyttää sitä, että Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy kilpailuttaa Kinnulan Keskuspuhdistamon rakentamiseen liittyvän lainan.
Luotonannon edellytyksenä on kunnan täysimääräinen (100 %) omavelkainen takaus. Omavelkainen takaus tarkoittaa takausta, jossa takaaja vastaa päävelasta kuten omastaan. Pankki voi vaatia takaajalta suoritusta heti, kun päävelka on joko kokonaan tai osittain erääntynyt.
Takausta haetaan Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n 4 000 000 euron lainalle, jonka laina-aika on 30 vuotta ja takaussitoumuksen voimassaoloaika olisi 31 vuotta alkaen lainan nostamisesta. Laina olisi tarkoitus nostaa 2–3 erässä vuosina 2021–2022. Lestijärven kunnan osuus lainan takauksesta olisi 1 600 000 €.
Kunnan on takausta päättäessään huolehdittava, että takauksiin liittyvät valtiontukisääntelyn vaatimukset täyttyvät.
Valtiontukisääntelyyn liityvät vaatimukset takaussitoumuksessa täyttyvät seuraavin perusteluin:
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että:
Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n hallitus on käsitellyt lainatarjousasiaa kokouksessaan 1.11.2021. Hallitus esittää kunnille Kuntarahoitus Oyj:n lainan takaukset. Kuntarahoitus Oyj oli ainoa lainan tarjoaja.
Kunnanhallituksen päätökseen 26.10.2021 § 186 (kohta 5) viitaten, yksilöidään taattava laina seuraavasti:
Kuntarahoitus Oyj laina 4 miljoonaa euroa, laina-aika 30 vuotta, korkomarginaali 6 kk euribor + 0,550 %, marginaali on voimassa 10 vuotta