Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 13.11.2017 klo 19.00
78§ LAUSUNTO PÄIVÄRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA
Tilojen 7:38 ja 7:37 omistajat Esa ja Pirjo Kiiskilä hakevat ranta-asemakaavan muuttamista omistamiensa tilojen osalta, että ranta-asemakaavalla muodostetaan lomakylän RM-rakennuspaikkoja yhteisrantaisina.
Tällä ranta-asemakaavan muutoksella mahdollistetaan uuden, luontoarvoja kunnioittavan lomakylän rakennuspaikkojen rakentuminen. Ranta-asemakaavalla toteutetaan osaltaan monimuotoisen lomailun ja työmatkailun majoitustarpeisiin kapasiteettia.
Lestijärven kunnanhallitus on 30.10.2017 päättänyt asettaa Lestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen nähtäville 30 päivän ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 27 §:n mukaisesti ja pyytää lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnalta, Lestin osakaskunnalta sekä naapureilta.

Osmo Haasiomäki jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

rakennustarkastaja

Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ko. ranta-asemakaavan laajennusehdotuksesta.

tekninen lautakunta
Hyväksyttiin.