Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistaina 18.10.2022 klo 18.30-20.56
127§ MAA-AINESLUPAHAKEMUS / Oskarin Liha ja Puu Oy
Valmistelija: Mirva Vilppola, ympäristösihteeri

Oskarin Liha ja Puu Oy on toimittanut maa-aineslain (555/1981) mukaisen maa-ainesten ottoa koskevan lupahakemuksen Lestijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lisäksi lupaa haetaan maa-ainesten ottamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta.

Lupahakemus koskee hiekan ja soran ottoa tiloilla Uutela 421-401-178-2 ja Alanko 421-401-316-1. Suunnitellun ottamisalueen pohjoispuolelle on voimassa oleva maa-aineslupa 33 000 k-m3 ainesmäärälle (Dnro MAL0220, tekninen lautakunta 11.5.2020 § 35). Suunniteltu toiminta-alue on kooltaan 1,8 ha, josta varsinaista ottoaluetta on 1,5 ha. Oton kokonaismäärä on 31 000 k-m3 10 vuoden aikana. Toiminta ei sijaitse luokitetulla pohjavesialueella eikä suojelualueella. Ottamisalueen eteläreuna rajoittuu Palokankaan pohjavesialueen rajalle.

Hakemusta on kuulutettu 6.5.-13.6.2022 välisenä aikana. Hakemuksesta ei annettu muistutuksia tai mielipiteitä. Palokankaan pohjavesialueen läheisyydestä johtuen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta pyydettiin lausunto. ELY-keskus pyysi korjaamaan hakemusta ottamisalueen rajauksen ja ottamismäärän osalta. Hakija päivitti hakemusta ELY-keskuksen lausunnon pohjalta siten, että alimmaksi ottotasoksi nostettiin +156,65 (N2000), jolloin pohjaveden pintaan jää 1 m suojakerrospaksuutta Ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisesti (Maa-ainesten ottaminen - Opas ainesten kestävään käyttöön Ympäristöministeriön julkaisuja 2020:24). Lisäksi hakemusta päivitettiin niin, että ottamisalue ulottuu 5 metrin etäisyydelle pohjavesialueen rajasta.

Ympäristösihteeri:
Ympäristösihteeri esittää, että tekninen lautakunta myöntää liitteenä olevan lupapäätöksen mukaisesti Oskarin Liha ja Puu Oy:lle luvan maa-ainesten ottamiselle.

Tekninen lautakunta:

Lautakunta hyväksyy ympäristösihteerin esisyksen liitteen mukaan.

Liitteet
Lupahakemus liitteineen
Lupapäätös