Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistaina 20.12.2022 klo 18.30-21.03
173§ TEKNISEN KIINTEISTÖNHOITAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN

Teknisellä toimella on ollut oppisopimuskoulutettavana määräaikainen tekninen kiinteistönhoitaja. Määräaikainen koulutussopimus päättyy 31.12.2022.

Kunnassa ei ole teknisen kiinteistönhoitajan tointa, tarve kiinteistönhoidon puolella ko. työntekijälle kuitenkin on olemassa.

Tekninen kiinteistönhoitaja toimii teknisen johtajan alaisuudessa osana kunnan kiinteistönhoitoa. Työtehtäviin kuuluu kiinteistöjen hoitoon ja ylläpitoon liittyvät työtehtävät. Vaatimuksena tekniselle kiinteistönhoitajalle on hyvä tietämys automatiikasta (ilmastointilaitteista, kulunvalvonnasta,palovaroitinjärjestelmä,lämmityksestä ja jääkontista). Tehtävään edellytetään soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta. Palkkaus KVTES.in mukaan.

Tekninen johtaja

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle teknisen kiinteistönhoitajan toimen perustamista. Toimi julistetaan haettavaksi kunnanhallituksen päätöksen jälkeen.

Tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen johtajan esityksen.

vt. kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää perustaa teknisen kiinteistönhoitajan toimen. Työaika yleistyöaika, 38 h 15 min/vk.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

------------------------------------

Valmistelija Tekninen johtaja

Määräaikaan mennessä teknisen kiinteistönhoitajan toimeen saapui kaksi työhakemusta. Hakijoista on tehty vertailu (liitteenä), jossa on huomioitu tehtävän hoitamisen kannalta merkitykselliset asiat: koulutus, työkokemus, taloteknisten järjestelmien ja laitetekniikan osaaminen, vastuullisuus ja oma-aloitteisuus, asiakaspalvelutaidot, ajokorttiluokka ja voimassa oleva työturvallisuuskortti.

Tekninen johtaja:
Teknisen kiinteistönhoitajan toimeen valitaan 1.1.2023 alkaen kiinteistönhoitaja Jukka-Pekka Tuikka. Toimeen valittu on hoitanut kyseistä tehtävää määräaikaisena. Toimeen valittu hallitsee kiinteistöautomatiikan ja kiinteistöjen lämmönjaon periaatteet. Valittu on osoittanut olevansa työssään vastuullinen sekä oma-aloitteinen. Toimeen valitulla on voimassa oleva työturvallisuuskortti sekä EA1.Palkkaus KVTES.in mukaan 2790 e/kk

Tekninen lautakunta:

Teknin lautakunta hyväksyy esityksen. Lisäyksenä työpaikkailmoituksessa esitetty 6kk koeaika.