Kunnanhallitus 18.8.2017 § 153
Tilan Muikkuranta (4:19) omistajat Pekka ja Tuula Hakala hakevat Lestijärven ranta-asemakaavan laajentamista omistamansa tilan osalta siten, että tila merkitään ranta-asemakaavaan loma-asuntojen korttelialueeksi (RA). Kaava-alue on Niemen pohjoisrantaa ja rajoittuu kiinteästi kortteliin 42.
Hakijat ovat antaneet sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä ajalla 8.-15.5.2017, mielipiteitä ei ole jätetty ja samalla kuulutettiin kaavoittaja ja aluerajaus. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 3.-17.7.2017,kuulutus julkaistiin sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustaululla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuillaeikä luonnoksesta jätetty määräaikaan mennessämielipiteitä.
Kaavan laatijana toimii rakennusinsinööri Jari Kangasvieri.
Kunnanjohtaja
Lestijärven kunnanhallitus asettaa Lestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen nähtäville 30 päivän ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 27 §:n mukaisesti ja pyytää lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan eilinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnalta sekä naapureilta.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
--------------------
vt.rakennustarkastaja Jukka Nurmela
Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ko ranta-asemakaavan laajennusehdotuksesta.
Merkitään, että Jari Kangasvieri poistui kokouksesta ja jääväsi itsensä (Hallintolaki 28 § kohta 3) tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi Arto Hautala.
tekninen lautakunta
Hyväksyttiin.
--------------------
Kunnanhallitus 24.11.2017 § 205
Kunnanhallitus palautti tekniselle lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi teknisen lautakunnan kokouksen 6.9.2017 §:n 51 joka koski lausuntoa Lestijärven rantakaava-asemakaavan laajennusehdotuksesta, kortteli 42. Asia palautettiin, koska teknisen lautakunnan käsitellessä lausuntoa esittelijä ei ole ollut läsnä kokouksessa eikä esittelijää ole erikseen valittu.
rakennustarkastaja
Lautakunta toteaa, että kokouksen 6.9.2017 §:n 51 esittelijänä on toiminut puheenjohtaja, mutta se on jäänyt kirjaamatta kokouksessa. Rakennustarkastaja esitteli ranta-asemakaavan laajennusehdotuksen ja tekninen lautakunta toteaa edelleen lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ko ranta-asemakaavan laajennusehdotuksesta.
tekninen lautakunta
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.