Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Perjantai 15.12.2017 klo 09.00-11.07
240§ LESTIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN KORTTELI 82 HYVÄKSYMINEN
Tilan Riihiniemi (6:14) omistaja Leppänen Noora hakee Lestijärven ranta-asemakaavan laajentamista omistamansa tilan osalta siten, että tila merkitään ranta-asemakaavaan loma-asuntojen korttelialueeksi (RA). Kaava-alue on Lestijärven pohjoisrantaa ja rajoittuu kiinteästi kortteliin 83.

Hakija on antanut sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä ajalla 8.-15.5.2017, mielipiteitä ei ole jätetty ja samalla kuulutettiin kaavoittaja ja aluerajaus. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 3.-17.7.2017,kuulutus julkaistiin sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustualulla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuillaeikä luonnoksesta jätetty määräraikaan mennessämielipiteitä.
Kaavan laatijana toimii rakennusinsinööri Jari Kangasvieri.
Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 23.8.-21.9.2017, kuulutus julkaistiin sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustaululla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuillaeikä luonnoksesta jätetty määräaikaan mennessämielipiteitä. Kaavasta pyydettiin lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan eilinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnalta, Lestin osakaskunnalta sekä naapureilta.
Lausunnot saatiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja tekniseltä lautakunnalta, kaavan laatija on tehnyt kaavaan tarvittavat muutokset.

Pentti Untinen on jättänyt oheisen liitteen mukaisen muistutuksen kaavan laatijan pätevyydestä, johon on laadittu oheisen liitteen mukainen vastine.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle Lestijärven ranta-asemakaavan laajennuksen hyväksymistä tilan Riihiniemi (6:14) osalta.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

------------------------- Valtuusto
Pentti Untinen esitti, että kaavalaajennusta ei hyväksytä, esitystä ei kannatettu.
Valtuusto hyväksyiLestijärven ranta-asemakaavan laajennuksentilan
Riihiniemi (6:14) osalta.

------------------------- ---
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 24.11.2017 § 205 palauttaa asian uudelleen
käsiteltäviksi, koskateknisenlautakunnan käsitellessä lausuntoja esitteljä ei ole
ollutläsnä kokouksessa eikä esittelijää ole erikseenvalittu.

Tekninen lautakunta on käsitellyt asian uudelleen kokouksessaan 4.12.2017 § 92 ja
antanut oheisen liitteenmukaisen lausunnon, jonka mukaan lautakunnalla ei ole
huomautettavaakaavan laajennusehdotuksesta.


Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle ranta-asemakaavan laajennuksen
hyväksymistä.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Muistutus Untinen Pentti
Vastine muistutukseen
ELY:n lausunto
Kaavakartta
Kaavamerkinnät
Kaavaselostus