Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistai 16.1.2024, klo 18.30
5§ Talviliikuntapaikkojen kunnossapito vuonna 2024

Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka

Liikuntapaikkojen ja -alueiden kunnossapito on 1.1.2024 siirtynyt sivistystoimesta teknisen toimen alaisuuteen. Teknisen toimen talousarvioon vuodelle 2024 on varattu määrärahaa talousarvion kohtaan 4520 liikunta-alueiden kunnossapito yhteensä 20.914,35 euroa. Tällä määrärahalla tulee ylläpitää talvi- ja kesäliikuntapaikat sekä uimarannat.

Talviliikuntapaikkoihin on määrärahasta osoitettu 2024 vuodelle 16.261,40 euroa. Talviliikuntapaikoilla tarkoitetaan jääkiekkokaukalon jäädytystä ja puhtaanapitoa sekä hiihtolatujen ylläpitoa ja avantoa. Määrärahasta 13.500 euroa on varattu alueiden kunnossapitoon ulkopuolisen palveluntuottajan toimesta.

Lestijärven kunnalla on yksi jääkiekkokaukalo, jonka puhdistamisesta ja jäädyttämisestä kunta huolehtii kunnan kiinteistönhoitajien toimesta. Kunnalla on kaukalon puhdistamiseen soveltuva kalusto.

Lestijärven kunnan alueella hiihtolatuja on Yli-Lestiltä Syrin kylälle sijoittuvalla alueella. Latuverkoston yhteenlaskettu pituus Lestijärvellä on noin 30 km. Latujen kunnossapito on viime vuosina hoidettu kunnan omana työnä, ostopalveluna tai vapaaehtoistyönä.

Yli-Lestillä on 0,5 km, 1 km ja 2 km valaistut perinteisen ja vapaan tyylin ladut sekä 3 km ja 5 km perinteisen ja vapaan tyylin latu. Yli-Lestin latupohja mahdollistaa ensilumen ladun ja latuverkoston ylläpitäminen on kustannustehokasta, koska kaikki ajettavat ladut ovat pisimmän eli 5 km lenkin sisällä.

Retkilatu kulkee kirkonkylältä Syrin kylälle ja ladun pituus on n. 9 km. Latu soveltuu perinteiselle hiihtotavalle. Retkilatu kulkee yksityismaiden läpi. Alueen maanomistajien kanssa on tehty kirjallinen maankäyttösopimus, pl. kolme maanomistajaa, joiden kanssa suullinen sopimus. Retkiladulla on syksyllä 2023 pidetty yhdistysten toimesta raivaustalkoot.

Jäälatu on keväisin ajettu kirkonkylän ja Yli-Lestin välille. Jääladulla on mahdollista hiihtää sekä perinteistä että vapaata tyyliä ja ladun pituus noin 8 km suuntaansa. Jäälatu on haasteellinen kunnossapidettävä ja vaatii kestääkseen säännöllistä polkemista pitkin talvea. Eniten hiihtäjiä jäädulla on maalis-huhtikuussa aurinkoisina viikonloppuina.

Rantabulevardin ladut on tarkoitettu koulun ja päiväkodin käyttöön. Näitä latuja ylläpidetään koulun etukäteen ilmoittaminen ajankohtina kunnan kiinteistönhoitajien toimesta.

Lisäksi kunta ylläpitää kirkonkylän venesatamassa avantoa.

Liitteenä Lestijärven kunnan talviliikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma

Esittelijä: vs. kunnanjohtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy talviliikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelman ja päättää kunnossapidettävistä kohteista ja kunnossapidon toteutuksesta vuonna 2024.

Päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi talviliikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelman ja päättää kunnossapidettävistä talviliikuntapaikoista kunnossapitosuunnitelman mukaisesti.
Yli-Lestin latujen ja jääladun osalta järjestetään kilpailutus.

Liitteet:

Liite a Talviliikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma (esitellään kokouksessa)



Liitteet
Talviliikuntapaikkojen kunnossapitosuunnitelma