Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistai 16.1.2024, klo 18.30
9§ Lautakunnan pöytäkirjojen nähtävilläpito 2024

Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Esittelijä: vs. kunnanjohtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Lautakunnan kokousten pöytäkirjat pidetään nähtävillä tarkastamisen jälkeisenä päivänä kunnanvirastossa virastoaikana sekä kunnan internet-sivuilla.

Päätös:
Hyväksyttiin.