5§ Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouspaikka, kokouksesta ilmoittaminen, pöytäkirjan nähtävänä pitäminen ja kokouskalenteri vuonna 2024
Valmistelija: vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Lassi Mäkelä
Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastamisen jälkeisenä päivänä Lestin koululla virastoaikana sekä Lestijärven kunnan verkkosivuilla. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi erikseen valittua lautakunnan jäsentä ennen kokouskutsussa ilmoitettua nähtävänäolopäivää.
Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Sujuvan päätöksenteon kannalta kunnan toimielimien kokoukset tulisi ajoittaa siten, että asioiden siirtäminen lautakunnalta hallitukselle ja edelleen valtuustolle sujuisi ilman tarpeetonta viivytystä. Kunnanhallitus on kokouksessaan 13.12.2023 § 187 hyväksynyt kunnanhallituksen alustavan kokousaikataulun vuodelle 2024.
Kunnanhallituksen kokousaikataulua noudattaen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alustava kokousaikataulu vuodelle 2024 on seuraava:
tammikuu |
22.1.2024 |
17.00 |
helmikuu |
5.2.2024 |
17.00 |
maaliskuu |
11.3.2024 |
17.00 |
huhtikuu |
8.4.2024 |
17.00 |
toukokuu |
6.5.2024 |
17.00 |
kesäkuu |
10.6.2024 |
17.00 |
syyskuu |
9.9.2024 |
17.00 |
lokakuu |
7.10.2024 |
17.00 |
marraskuu |
11.11.2024 |
17.00 |
joulukuu |
2.12.2024 |
17.00 |
Esittelijä: vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Lassi Mäkelä
Päätösehdotus:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy alustavan kokousaikataulun vuodelle 2024.
Lestijärven kunnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta kokoontuu Lestin koululla alustavan kokousaikataulun mukaan. Lautakunta voi kokoontua myös aikataulusta poiketen, mikäli tarve sitä vaatii. Kokouskutsu ja -materiaalit toimitetaan asianosaisille sähköpostilla, pl. salassa pidettävä materiaali, vähintään viisi päivää ennen kokousta. Pyydettäessä aineiston saa myös paperiversiona.
Päätös:
Hyväksyttiin.