Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistai 12.3.2024 klo. 18.30
24§ Teknisen toimialan tilinpäätös ja toimintakertomus 2023

Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka

Lestijärven kunnan vuoden 2023 tilinpäätös on kuntalain edellyttämä asiakirja, jossa virallisten laskelmien lisäksi selvitetään valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen sekä sisäistä valvontaa ja riskien hallintaa edesauttavat toimintatavat.

Kunnan tekninen toimiala huolehtii Lestijärven kunnassa teknisen toimen ja liiketoiminnan toimialojen toiminnasta ja taloudesta.

Tekninen toimi

Teknisen toimen toimialan käyttötalous on toteutunut alkuperäistä talousarviota parempana. Vaikka toimintatuotot ovat jääneet talousarviossa ennakoitua heikommaksi, myös toimintakulujen osuus on jäänyt arvioitua pienemmäksi. Käyttötalouden toteuma-% oli 96.

Toimintatuottojen toteutuma oli teknisen toimen osalta 21 474 euroa. Toimintatuotot toteutuivat kokonaisuutena 8000 euroa pienempinä kuin talousarviossa oli ennustettu.

Toimintakulujen toteutuma oli 374 281 euroa, mikä oli 22738 euroa pienempi kuin talousarviossa oli ennustettu. Henkilöstökulut alittuivat reilulla 61000 eurolla vakinaisten viranhaltijoiden virkavapauksien seurauksena. Työtehtäviä hoidettiin väliaikaisjärjestelyillä eikä sijaisia palkattu. Tämä ei kuitenkaan ole tulevaisuuden kannalta kestävä ratkaisu, koska osa työtehtävistä jää hoitamatta kokonaan ja osa tulee hoidettua vain puolittain.

Palvelujen ostot ylittivät budjetoidun reilulla 66800 eurolla. Runsasluminen talvi lisäsi alueiden kunnossapitokustannuksia merkittävästi, ylitystä ko. tilikohtaan tuli reilu 62800 euroa.

Budjetti alittui myös Aineet, tarvikkeet ja tavarat tilikohdassa 16900 eurolla ja avustukset tilikohdassa 10000 eurolla.

Toimintakulujen suurimmat erät olivat henkilöstökulut, 195 500 euroa ja palvelujen ostot 117300 euroa.

Toimintakate toteutui 14 713 euroa talousarviota parempana.

Liiketoiminta

Liiketoiminnan toimialan käyttötalous ei toteutunut alkuperäisen talousarvion mukaisena, vaan toteuma-% jäi 75,5 prosenttiin. Toimintatuottojen toteuma oli liiketoiminnan osalta vain 693421 euroa, kun talousarvioon oli budjetoitu yli 837 352 euron tulot. Toimintatuottojen jääminen talousarviossa suunniteltua pienemmäksi selittyy metsätalouden tulojen puuttumisena, sillä ennalta suunniteltu puukauppoja ei vuoden 2023 aikana toteutettu. Toimintatuottojen suurimmat erät olivat rakennusten, liikehuoneistojen ja asuntojen vuokrat, 479432,27 euroa, joista hyvinvointialueelle vuokrattujen tilojen osuus oli 203523,84 euroa. Maa- ja vesialueiden vuokrat tuottivat 9869,15 euroa. Toiseksi suurin erä muodostui vesi- ja jätevesimaksuista, 150868,83 euroa.

Toimintakulujen toteuma oli liiketoiminnan osalta 723 969 euroa, mikä oli 79 385 euroa vähemmän kuin talousarviossa oli ennakoitu. Toimintakulujen suurimmat erät olivat palveluiden osto (309816 €) ja aineet, tarvikkeet ja tavarat (267573 €). Palvelujen ostossa suurin yksittäinen kuluerä oli Kinnulan keskuspuhdistamolle maksettu jätevesimaksu, 161397,25 €.

Aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa suurimmat menoerät olivat lämmityskustannuksissa (121717 €) ja sähkömenoissa (122164 €). Lämmityskustannukset ylittivät talousarvion 10374 eurolla, kun taas sähkömenot alittivat budjetoidun 88 844 eurolla.

Toimintakate toteutui 64 546 euroa heikompana kuin talousarviossa oli ennakoitu.

Vesi- ja viemärilaitoksen tulos jäi ennen poistoja 20773 euroa negatiiviseksi. Vesi- ja viemärilaitoksella poistojen osuus on 37725,61 euroa, joten poistojen jälkeen vesi- ja viemärilaitoksen tulos jäi 58498,61 euroa negatiiviseksi.

Investointiosa

Investointikohteita toteutettiin suunniteltua vähemmän. Teknisen toimen toimialan investointeihin oli talousarviossa varattu 61325 euron nettomääräinen määräraha ja liiketoiminnan investointeihin 172000 euron nettomääräinen määräraha. Investointiosan mukaisia toteutuneita investointeja ei vuoden 2023 aikana toteutettu.

Talousarvion hyväksymisen jälkeen sivistystoimen alaisuudessa ollut liikuntapaikkahankkeen hallinnointi ja toteutus siirrettiin teknisen toimialan hallinnoitavaksi. Tämä investointihanke saatiin maaliin syksyllä, hankkeen kokonaiskustannus oli 417323,99 euroa. Hankkeeseen saatiin avustusta 208172,86 euroa. Hankkeen kustannuksista kohdentui 2023 vuodelle 26813,97 euroa ja loppumaksatuksen yhteydessä avustusta maksettiin kunnalle 30758,46 €.

Esittelijä: vt. tekninen johtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee teknisen toimialan vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedokseen.

Päätös:
Merkittiin tiedoksi.

Liitteet:

Liite a Teknisen toimialan tilinpäätös ja toimintakertomus 2023



Liitteet
Teknisen toimialan tilinpäätös ja toimintakertomus 2023