Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2023 § 56 hyväksynyt vuodelle 2024 talousarvion, johon sisältyy osana talouden tervehdyttämistä koko henkilökunnan kahden viikon lomautukset. Kunnanhallitus on kokouksessaan 14.2.2024 § 32 linjannut henkilöstön lomauttamisen periaatteet, joiden mukaan
Henkilökunta on saanut esittää omia toiveitaan lomautuksen ajankohdasta. Ruoka- ja siivouspalvelun henkilöstön lomautukset pyritään keskittämään koulun ja päiväkodin sulkuaikaan. Muun henkilöstön osalta lomautukset pyritään keskittämään työtehtävien hoitamisen kannalta hiljaisiin viikkoihin.
Teknisen toimialan henkilöstöstä kaikki teknistä johtajaa lukuun ottamatta ovat lautakunnan valitsemia viranhaltijoita/työntekijöitä, joten lomautuspäätöksen antaminen on lautakunnan tehtävä.
Esittelijä: vt. tekninen johtaja Susanna Tuikka
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää lomauttaa teknisen toimialan koko henkilöstön liitteen a mukaisesti.
Tekninen johtaja toimialajohtajana valtuutetaan allekirjoittamaan lomautusilmoitukset lautakunnan puolesta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Oskari Tuikkanen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.
Liitteet:
Liite a Henkilöstön lomautussuunnitelma (ei julkinen)