Valmistelijat: vapaa-aikaohjaaja Niina Tiala, koulusihteeri Tiina Pollari
Lestijärven kunnan hallintosäännön 28 § Sivistyslautakunnan tehtävät ja toimivalta
Lautakunta johtaa ja kehittää sivistyslautakunnan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa
asioissa.
Hallintosäännön mukaan lautakunta päättää kulttuuritilaisuuksien järjestämisestä.
Lesti-viikko on perinteinen Lestijärvellä heinäkuun alussa järjestettävä tapahtumakokonaisuus, joka pidetään tänä vuonna ajalla 1.7.-7.7.2024, päättyenLestinpäivään sunnuntaina 7.7.2024. Lestinpäivän juhlan järjestämisvastuu on vuorovuosina jaettu Lestijärven kunnan ja Lestijärven kotiseutuyhdistyksen kesken. Vuonna 2024 Lestinpäivän juhlan järjestämisvastuu on Lestijärven kunnalla.
Lesti-viikon tapahtumat ja järjestelyt on koordinoinut vapaa-aikaohjaaja yhdessä sidosryhmien kanssa. Lestinpäivän juhlan suunnitteluja järjestely toteutetaan yhteistyössäsivistys- ja hyvinvointilautakunnan kanssa.Lestinpäivän juhlan suunnittelua ja järjestelyä varten tarvitaan työryhmä.
Lesti-viikko ja erityisesti Lestinpäivän juhla ovat merkittäviä paikallisia tapahtumia, jotka edistävät yhteisöllisyyttä ja perinteen säilyttämistä. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on keskeisessä roolissa näiden tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa. Vapaa-aikaohjaajan koordinointi takaa tapahtuman sujuvan etenemisen yhdessä sidosryhmien kanssa, kun taas yhteistyö sivistys- hyvinvointilautakunnan kanssa varmistaa resurssien oikean kohdentamisen ja tapahtuman laadukkaan järjestämisen.
Esittelijä: vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Lassi Mäkelä
Päätösehdotus:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy Lesti-viikon ja Lestinpäivän suunnittelut ja järjestelyt seuraavasti:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta pyytää kunnanhallitusta nimeämään työryhmän Lestinpäivän juhlan suunnittelua ja järjestelyä varten.
Päätös:
Hyväksyttiin. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta ehdottaatyöryhmän jäseniksi vapaa-aikaohjaajan, koulusihteerin, sivistys- ja hyvinvointijohtajan, sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajan.