Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistai 9.4.2024 klo. 19.00
40§ Teknisen kiinteistönhoitajan irtisanoutuminen ja toimen avoimeksi julistaminen

Valmistelija: Hallintojohtaja Susanna Tuikka

Tekninen kiinteistönhoitaja Jukka-Pekka Tuikka on irtisanoutunut tehtävästään siten, että hänen viimeinen työpäivänsä Lestijärven kunnassa oli 12.11.2023.

Irtisanoutumisen seurauksena kiinteistönhuollon käytettävissä oleva resurssi ei tällä hetkellä ole riittävällä tasolla. Erityisesti Lestin koulun kiinteistön osalta tarvitaan erityisosaamista mm. automatiikasta (ilmastointilaitteet, kulunvalvonta, palovaroitinjärjestelmä, lämmitys ja jääkontti).

Esittelijä: vs. tekninen johtaja/ vt. rakennustarkastaja Juha Timo

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen teknisen kiinteistönhoitajan irtisanoutumisen.

Tekninen lautakunta päättää julistaa teknisen kiinteistönhoitajan tehtävän haettavaksi liitteenä olevan hakuilmoituksen mukaisesti.

Päätös:
Tekninen lautakunta merkitsi irtisanoutumisen tiedokseen. Lautakunta päätti laittaa teknisen kiinteistönhoitajan tehtävän auki liitteenä olevan hakuilmoituksen mukaisesti.

Liitteet:
Liite a Hakuilmoitus

------------------------- Teknisen kiinteistönhoitajan tehtävä oli haettavana 22.11.2023-15.12.2023. Määräaikaan mennessä toimeen tuli neljä hakemusta. Tehtävää hakivat Kinnunen Antti, Oksanen Hannu, Saaranen Mika ja Viitala Jarmo.
Hakuehdot täyttäviä hakijoita näistä oli 2, Oksanen Hannu ja Saaranen Mika.
Hakijavertailu pöytäkirjan liitteenä (ei julkinen, peruste Laki viranomaisen toiminna julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)

Esittelijä: vs. kunnanjohtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää kutsua haastatteluun Hannu Oksasen ja Mika Saarasen.
Tekninen lautakunta päättää haastatteluryhmän kokoonpanosta ja haastatteluajankohdasta.

Päätös:
Hyväksyttiin.
Haastatteluryhmänä toimii vs. kunnanjohtaja, lautakunnan puheenjohtaja ja vähintään yksi lautakunnan jäsenistä.
Haastattelut pyritään pitämään maanantaina 22.1.2024 klo. 17.00.


Liitteet:
Liite a Hakuilmoitus
Liite b Hakijavertailu (ei julkinen, perusteLaki viranomaisen toiminna julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)
-------------------------
Haastattelut pidettiin maanantaina 22.1.2024 klo. 17.00 alkaen. Haastatteluissa oli paikalla vs. kunnanjohtaja ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja. Haastattelusta laadittu muistio esitellään kokouksessa.

Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää jatkaa teknisen kiinteistönhoitajan hakua 3.3.2024 saakka. Aiemmalla hakukerralla saapuneet hakemukset huomioidaan tehtävää täytettäessä.

Päätös:
Hyväksyttiin.

Liitteet:
Liite c Haastattelumuistio (ei julkinen, peruste Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)
-------------------------

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 6.2.2024 jatkaa teknisen kiinteistönhoitajan hakua 3.3.2024 saakka. Jatketulla hakuajalla toimeen saapui kuusi uutta hakemusta.

Esittelijä: vs. tekninen johtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää kutsua haastatteluun Heli Oravan, Soumitro Rajalan, Mika Annalan ja Marko Kinnusen sekä Niko Kumpulaisen.

Tekninen lautakunta päättää haastatteluryhmän kokoonpanosta ja haastatteluajankohdasta.

Päätös:
Tekninen lautakunta päättikutsua haastatteluun Heli Oravan, Soumitro Rajalan, Mika Annalan ja Marko Kinnusen sekä Niko Kumpulaisen.
Haastatteluryhmänä toimii vt. tekninen johtaja sekä tekninen lautakunta. Haastattelut suoritetaan kahdessa erässä 19.3 ja 20.3 klo. 17 alkaen.

Jouni Haaponiemi ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.
Jonna Kumpulainen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.
Kokouksen puheenjohtajaksi tämän pykälän ajaksi valittiin Heidi Koskenmäki.

Liitteet:

Liite d Päivitetty hakijavertailu (ei julkinen, peruste Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)

-------------------------
Tekninen lautakunta haastatteli Mika Annalan, Marko Kinnusen ja Niko Kumpulaisen 19.3.2024. Soumitro Rajala oli estynyt osallitumaan haastatteluun ja Heli Orava veti hakemuksensa pois haastattelukutsun yhteydessä.

Esittelijä: vt. tekninen johtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta valitsee teknisen kiinteistönhoitajan tehtävään Mika Annalan ja varalle Marko Kinnusen.
Annala on hakijoista tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään soveltuvin hakija. Teknisen kiinteistönhoitajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätetään 2500 euroa/kuukausi.

Päätös:
Hyväksyttiin.

Jonna Kumpulainen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.

Liitteet:
Liite e Haastattelumuistio(ei julkinen, peruste Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)
Liite f Hakijoiden pisteytys (ei julkinen, peruste Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 § 24 mom. 29)



Liitteet
Hakuilmoitus