Lestijärven kunnan päätökset > Sivistys- ja hyvinvointilautakunta > Torstai 1.2.2018 klo 19.00-20.40
8§ VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN
Valmistelija Tarja Mäkelä

Varhaiskasvatuksen maksut alenevat 1.1.2018 alkaen. Eduskunta on 8.12.2017 hyväksynyt hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 5 ja 8 §:n muuttamisesta (HE115/2017 vp, EV 147/2017 vp). Maksut muuttuvat tammikuusta 2018 alkaen asiakasmaksulain uudistusten tullessa voimaan ja jatkossa toisen lapsen sisaralennus on 50 prosenttia. Seuraavan kerran maksuja tarkistetaan elokuussa 2018 indeksitarkistuksen tullessa voimaan.
Maksun määräämisen perusteena tuloina otetaan huomioon lapsen, hänen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 138 euroa (1.1.2018) ja 142 euroa (1.8.2018).
Vuoden 2018 alusta voimaan tulevien asiakasmaksulain muutosten myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on 290 euroa ja alin perittävä maksu on 27 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 50 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta eli enintään 145 euroa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa korkeintaan 20 tuntia viikossa, kuukausimaksu on enintään 60 prosenttia kokoaikaisesta maksusta.


Sivistyslautakunta:

Sivistyslautakunta päättää varhaiskasvatuksen perittävistä asiakas maksuista eduskunnan esityksen mukaisesti ja ottaa ne käyttöön 1.1.2018 alkaen.

Perusopetuksen rehtori:


Hyväksyttiin.