Lestijärven kunnan päätökset > Maaseutulautakunta > Keskiviikko 7.3.2018 klo 10-12.15
3§ MAASEUTULAUTAKUNNAN KOKOUKSET
Lestijärven kunnan hallintosäännön 131 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat.

Kuntalain mukaan kunnan toimielimen pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla, jollei tarkastuksesta ole määrätty johtosäännössä.

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.

Johtava maaseutuasiamies:
Maaseutulautakunta päättää, että
- Lautakunta kokoontuu tarpeen mukaan
- Kokouspaikka kiertää sopimuskunnissa aakkosjärjestyksessä. Kokousaika on pääsääntöisesti klo 10:00.
- Kokouskutsu lähetetään 5 päivää ennen kokousta jäsenille, varajäsenille ja sopimuskuntien kunnanhallituksille sähköpostilla sekä varsinaisille jäsenille kirjallisesti.
- Pöytäkirjan tarkastavat kaksi erikseen valittua lautakunnan jäsentä ennen kokouskutsussa ilmoitettua nähtävillä olopäivää.
- Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä seututoimistossa ja Kaustisen seutukunnan internet kotisivuilla.
-Pöytäkirjan kopio lähetetään sopimuskunnille.
- Kokouksia voidaan pitää tarvittaessa sähköisesti

Maaseutulautakunta:
Hyväksyttiin.