Lestijärven kunnan päätökset > Valtuusto > Torstai 01.06.2017 klo 19.00-20.40
21§ KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN, ENSIMMÄISEN JA TOISEN VARAPUHEENJOHTAJAN VAALI VUODELLE 2017

Valtuusto valitsee kuntalain 18 §:n mukaan keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia koko toimikaudekseen jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Valtuuston työjärjestyksen mukaan kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessa valtuusto valitsee puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Hallintosäännön 84 §:n mukaan valtuustossa kaksi varapuheenjohtajaa.

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaan suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa siten, että puheenjohtajaksi tulee eniten ääniä saanut, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi seuraavaksi eniten ääniä saanut ja toiseksi varapuheenjohtajaksi seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdokas. Mitä tässä on sanottu äänistä, koskee vertauslukuja, kun vaalit toimitetaan suhteellisena.

Valtuuston puheenjohtajat voidaan valita myös yksimielisesti ilman varsinaista vaalitoimitusta, mutta sen on tällöin tapahduttava yhtä aikaa ja oltava yksimielinen kaikkien valittavien osalta. Mikäli kaikista valittavista ei päästä yksimielisyyteen, kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali toimitetaan enemmistövaalitapaa noudattaen, ellei suhteellisen vaalin toimittamista ole vaatinut niin monta vaaliin osallistuvaa, että he suhteellisessa vaalissa voisivat yhdessä saada valituksi vähintään yhden ehdokkaan.

Enemmistövaalitapaa noudatettaessa jokaisella vaaliin osallistuvalla on kolme ääntä, yhdelle ehdokkaalle ei saa antaa yhtä ääntä enempää. Sen sijaan on sallittua vaalista kokonaan pidättäytyminen tai äänen antaminen vain yhdelle tai kahdelle ehdokkaalle. Vaalissa kuntalain mukaan valituksi tulevat sen tai ne, jotka ovat saaneet eniten ääniä.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kunnanvaltuuston puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan vuodelle 2017.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

------------------------- Valtuusto
Valtuusto suoritti puheenjohtajiston vaalin yksimielisesti, valtuuston puheenjohtajaksi vuodeksi 2017 valittiin Marja Tiala, I varapuheenjohtajaksi Mari-Liisa Haka ja II varapuheenjohtajaksi Pentti Untinen.