Lestijärven kunnan päätökset > Valtuusto > Torstai 01.06.2017 klo 19.00-20.40
32§ JÄSENTEN VALINTA KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN VALTUUSTOON AJALLE 1.6.2017-31.5.2021

Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän tehtävänä on toimia alueen toisen asteen ja korkeakouluopetuksen edunvalvojana, järjestää ammatillista ja muuta toisen asteen koulutusta, vapaan sivistystyön mukaista koulutusta, lisä- ja täydennyskoulutusta, koulutukseen liittyvää maksullista palvelutoimintaa, teknologian kehittämistä sekä osallistua alue- ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvään hanketoimintaan.

Lukiokoulutuksen tai muun uuden koulutuksen käynnistämisestä tai liittämisestä kuntayhtymään päätetään valtuustossa 2/3 määräenemmistöllä.

Perussopimuksen 5 §:n mukaan Lestijärven kunnan jäsenmäärä on kaksi ja heillä kummallakin henkilökohtainen varajäsen.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän valtuustoon valitaan kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

------------------------- Valtuusto
Valtuusto valitsi Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän valtuustoon toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 seuraavat henkilöt, varajäsenet suluissa: Osmo Haasiomäki (Tapio Tuikka) ja Jaana Salo (Raili Savolainen).