Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 28.08.2018 klo 09.00-11.30
107§ KESKI-POHJANMAAN OHJAAMON OHJAUSRYHMÄ EDUSTAJAN JA VARAEDUSTAJIEN VALINTA
Ohjaamo on nuorten alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelupiste, jonka toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta.

Nuorten palveluita tarjoaa nykyin moni toimija. Tavoitteena on, että palvelut ovat jatkossa helpommin löydettävissä ja palveluita voidaan järjestää niin, että vältytään päällekköisyyksiltä. Myös paikallinen näkökulma ja jo olemassa olevat palvelut tulee huomioida Ohjaamo-toimintaa kehitettäessä Pohjanmaalle.

Ohjaamoa on projektina kehitetty Keski-Pohjanmaan alueella vuosina 2015-2018. Hallitus päätti syksyllä 2017, että Ohjaamo-toiminta vakinaistetaan ja jakoi Pohjanmaan TE-toimistolle määrärahat yhden Ohjaamo-koordinaattorin palkkaamiseen neljäksi vuodeksi Keski-Pohjanmaan maakunnan alueen Ohjaamoa varten. Toimintaa rakennetaan ja kehitetään Keski-Pohjanmaalla parhaillaan TE-toimiston vetämänä.

Keski-Pohjanmaan kuntien yhteisessä tilaisuudessa 19.6.2018 päätettiin ohjeusryhmän asettamisesta Keski-Pohjanmaan Ohjaamolle. Ohjausryhmään pyydetään maakunnan kuntien, työelämän ja nuorten edustajia.

Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, tukea ja seurata maakunnallisen Ohjaamon etenemistä ja sen tarkoituksena on auttaa tavoitteiden saavuttamisessa ja ohjata sisällöllistä toteuttamista.

TE-palvelut pyytää esittämään ohjausryhmään yhden edustajan ja lisäksi 1-2 varaedustajaa.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus nimeää Keski-Pohjanmaan Ohjaamon ohjausryhmään Lestijärven kunnan edustajan ja 1-2 varaedustajaa.

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus nimesi Keski-Pohjanmaan Ohjaamon ohjausryhmään Lestijärven kunnan edustajaksi Niina Tiala ja varaedustajaksi Susanna Kuorikoski.