Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 28.08.2018 klo 09.00-11.30
111§ LESTIJÄRVEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KANERVIKKO/OAS
KH 25.08.2015 § 113
Helena ja Risto Lauriala hakevat omistamansa tilan Kanervikko 21:172 kaavoitusta, jolla mahdollistetaan asuin- ja huvila-alueen laajentuminen sekä tutkitaan uuden puistoalueen muodostumista. Kaava-alue sijaitsee kuntakeskuksen läheisyydessä Jykyrin alueella Lestijärven rannalla. Alue jatkaa luontevasti Lestijärven asuinaluetta ja on pääosin metsämaata. Vaiheessa 1. muodostuvat korttelit 307-309.
Alueen pinta-ala on n. 5 ha.
Kaavan laatijaksi hakijat esittävät Arkkitehtipalvelu Esa Säkkistä.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus jättää asian pöydälle lisäselvitysten hankkimiseksi.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
---
KH 22.09.2015 § 124
Kaavan laatimisesta on tehty oheisen liitteen mukainen kaavoitussopimus Helena ja Risto Laurialan kanssa, jossa on myös sovittu kunnallistekniikasta.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy oheisen liitteen mukaisen asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen ja hyväksyy kaavoittajaksi Arkkitehtipalvelu Esa Säkkisen. Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan laajentamisesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

---
Kaava oli ensin tarkoitus tehdä kaksivaiheisena, mutta myöhemmin on päädytty siihen, että se tehdään yksivaiheisena ja sen tähden osallistumis- ja arviointisuunnitelma tuodaan uudelleen kunnanhallituksen käsittelyyn ja asetetaan uudelleen nähtäville.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee muuttuneen koko aluetta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan laajentamisesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.








Liitteet
OAS