Lestijärven kunnan päätökset > Sivistys- ja hyvinvointilautakunta > Maanantai 27.8.2018 klo 18.20-20.50
47§ VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN

Valmistelija Markus Runtti

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Tulorajojen ja enimmäismaksujen indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.Elokuun 2018 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 8.12.2017 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (840/2017). Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä.

Elokuun2018 alusta asiakasmaksulain perusteella tehtävän indeksitarkastuksen myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on 289 euroa ja alin perittävä maksu on 27 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 50 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta eli enintään 145 euroa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 58 euroa.

Maksuprosentit ja tulorajat (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016)

Perheen henkilömäärä

Tuloraja 1.1.2018 euroa/kk

Maksuprosentti 1.1.2018

Tuloraja 1.8.2018 euroa/kk

Maksuprosentti 1.8.2018

2

2 050

10,7 %

2 102

10,7 %

3

2 646

10,7 %

2 713

10,7 %

4

3 003

10,7 %

3 080

10,7 %

5

3 361

10,7 %

3 447

10,7 %

6

3 718

10,7 %

3 813

10,7 %

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 142 euroa.

Varhaiskasvatuksesta peritään maksu, joka on suhteutettu varhaiskasvatusaikaan. Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen ja säännönmukaista lyhyemmän hoitoajan maksuperusteen määräytyvät seuraavan taulukon mukaisesti.

Hoidon tarve Maksuperuste €/kk €/ kk, max

1-10 kokopäivää/kk 50 %145 €

11-15 kokopäivää/kk 75 % 217 €

Yli 15 kokopäivää/kk 100 %289 €

1-10 osapäivää (alle 5h) 50%:a 60%:sta87 €

11-15 osapäivää (alle 5h) 75%:a 60%:sta130 €

Yli 15 osapäivää (alle 5h) 60 % kokopäivämaksusta 173 €

Tilapäisen päivähoidon maksut

Lestijärvellä on perheillä mahdollisuus käyttää tilapäistä hoitoa, jota annetaan Kissankellossa. Tilapäistä hoitoa eli ns. virikehoitoa voi perhe käyttää 3 päivää kuukaudessa menettämättä oikeutta kotihoidontukeen. Sivistyslautakunta on päätöksessään 15.8.2017 linjannut, että tilapäistä hoitoa tarjotaan arkisin klo 8-16 välisenä aikana ja vain siinä tapauksessa, että hoidettavien suhdeluku ei ylity kyseisinä päivinä. Virikehoitoa ei anneta koulujen loma-aikoina.

Kunnallisen päivähoidon asiakasmaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin (1503/2016) ja Lestijärven kunnan sivistyslautakunnan päätöksiin. Muusta kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta ja kunnan tilapäisesti antamasta varhaiskasvatuksesta voidaan periä kunnan päättämä asiakasmaksu (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 § 1).

Esimerkiksi Kinnulan, Reisjärven ja Toholammin kuntien tilapäisen hoidon maksut vaihtelevat 9-16 euron välillä. Reisjärvellä hoitopäivän pituutta ei ole rajattu ja tilapäisen päivähoidon asiakasmaksu on 16 €. Kinnulassa tilapäisen hoidon asiakasmaksu yli 5 tunnin hoitopäivän osalta on 15 euroa lapselta ja alle 5 tunnin hoitopäivän 10 euroa. Toholammilla tilapäisen hoitopäivän pituus on rajattu maksimissaan viiteen tuntiin ja asiakasmaksu on 9 euroa ensimmäiseltä lapselta ja 5 euroa perheen seuraavilta lapsilta.


Perusopetuksen rehtori:

Sivistyslautakunnalle esitetään, että varhaiskasvatuksesta perittävät asiakasmaksut tarkistetaan 1.8.2018 alkaen opetus- ja kulttuuriministeriön indekstitarkistuksien mukaisesti ja vahvistetaan osa-aikaisen sekä säännönmukaista lyhyemmän hoitoajan maksuperusteet esityksen mukaisesti. Tilapäisen hoidon asiakasmaksuksi päivähoidon ohjaaja esittää, että yli 5 tunnin hoitopäivästä maksu olisi 15 euroa ja alle 5 tunnin hoitopäivästä 10 euroa.


Sivistyslautakunta:

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.