Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 18.09.2018 klo 13.00-14.56
118§ VUODEN 2019 TALOUSARVION RAAMI
Vuoden 2019 talousarvion laadintaa varten on laadittu nettoperusteinen raami saatujen valtionosuustietojen ja verotuloarvioiden perusteella.
Verotulot on arvioitu tuloverojen osalta vuoden 2017 toteutuneiden mukaisina, yhteisövero on arvioitu kuluvan vuoden tilitysten ja vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan ja kiinteistövero on arvioitu kuluvan vuoden tietojen perusteella. Valtionosuudet on laskettu kuntaliiton laskentataulukoilla, joissa on otettu huomioon indeksitarkistukset. Verotuloihin perustuva tasauksessa käytettävät lopulliset verotustiedot saadaan vasta vuoden vaihteen tienoilla.
Hallintokunnille annetuissa ohjeissa henkilöstökulut on laskettu todellisten menojen mukaan, palkkoihin on laskettu 2 %:n korotus, lomarahoihin on laskettu 30 % vähennys ja muut henkilöstökulut on laskettu Kuntaliiton arvioimien prosenttien mukaan. Tuotot ja kulut ovat tämän vuoden talousarvion mukaiset. Raamista on vähennetty 50.000 euron tulostavoite.
Käyttötalousosan raami on oheisen liitteen mukainen loppusummaltaan 5.097.840 euroa eli 6,42 % eli 352.223 euroa pienempi kuin vuoden 2018 talousarviossa.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy oheisen liitteen mukaisen vuoden 2019 talousarvioraamin.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Talousarvioraami 2019