Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Maanantaina 8.10.2018 klo 19.00 -21:06
36§ LAUSUNTO KAAVALUONNOKSESTA, LESTIJÄRVEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KANERVIKKO

kh 28.8.2018 §112

Helena ja Risto Lauriala hakevat omistamansa tilan Kanervikko 21:172 kaavoitusta, jolla mahdollistetaan asuin- ja huvila-alueen laajentuminen sekä tutkitaan uuden puistoalueen muodostumista. Kaava-alue sijaitsee kuntakeskuksen läheisyydessä Jykyrin alueella Lestijärven rannalla. Alue jatkaa luontevasti Lestijärven asuinaluetta ja on pääosin metsämaata. Vaiheessa 1. muodostuvat korttelit 307-309.

Alueen pinta-ala on n. 5 ha.Kaavan laatimisesta on tehty kaavoitussopimus Helena ja Risto Laurialan kanssa, jossa on myös sovittu kunnallistekniikasta.

Kaavan laatijana toimii Arkkitehtipalvelu Esa Säkkinen.

Kunnanhallitus merkitsi kokouksessaan 22.9.2015 § 124 osallistumis- ja arviointisuunnitelman asemakaavan laajennuksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päätti, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville (14 vrk:n ajaksi) 25.9.-8.10.2015 ja samalla kuulutettiin kaavoittaja ja aluerajaus.

Kokouksessaan 28.8.2018 § 111 päätti asettaa koko aluetta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

Kunnanjohtaja
Lestijärven kunnanhallitus hyväksyy Lestijärven asemakaavan laajennuksen luonnoksen tilan Kanervikko osalta. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi ajalle 7.9.-8.10.2018, kuulutus julkaistaan sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustaululla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuilla. Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Keski-Pohjanmaan liitolta, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta, Museovirastolta/K.H. Renlundin museolta ja tekniseltä lautakunnalta. Osallisille annetaan oikeus jättää kaavaluonnoksesta muistutus sen nähtävilläoloaikana.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
--------------------
Asiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.

rakennustarkastaja

Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, että Lestijärven kirkonkylän asemakaavan laajennus tilalle Kanervikko jatkaa luontevasti kirkonkylän asuinalueen laajentumista järven rantavyöhykkeelle. Kaava-alueen pääliikenneväylänä toimii Jykyrintie, jota läpikulkuväylänä käyttää myös kolme muuta kiinteistöä. Alueen liikenteellisiä oloja tulisi tutkia kaava-aluetta laajemmin siten, että tarkasteltaisiin kaava-alueen aiheuttamaa liikenteen lisääntymistäja vaikutuksia. Kaavakarttaluonnokseen on merkitty ohjeellinen yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varattu alueen osa, missä omalle asunnolle ajo on sallittu, mikä saattaa aiheuttaa liikenteen lisääntymistä ja siten naapurikiinteistölle.

Kaavakartan kaavamerkinnät ovat puutteelliset, eivätkä sisällä kaikkia kaavakartan merkintöjä.

Kaavakartasta ei käy selville suunniteltu rakentamistehokkuus tai rakennusoikeus.

Kaavaselostus on puutteellinen. Selostuksessa tulee kuvata sanalliseti selkeämmin mm. tavoitteet, mitoitus, aluevaraukset, ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen, useampia autoja koskevien pysäköintialueiden sijoittuminen sekä muut keskeiset asiat.

Muutoin teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa ko. asemakaavaluonnoksesta.


tekninen lautakunta
Lautakunta päätti antaa esityksen mukaisen lausunnon.