Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 23.10.2018 klo 13.00-15.13
144§ ALUEELLISEN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
AlueelIisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus määrittävässä 6§:ssä todetaan:
"Kuntien paloasemat ja muut tilat ja kiinteistöt ovat kuntien omistuksessa. PelastusIaitoksen käyttöön tuIevat tiIat rakentaa alueellaan kukin sijaintikunta ja ne jäävät asianomaisen kunnan omistukseen. Kunnat Iuovuttavat omistuksessaan ja käytössään olevat paloasemakiinteistöt pelastuslaitoksen käyttöön veloituksetta. Kiinteistöjen kunnossapidosta ja käyttökuluista huoIehtii kiinteistön omistava kunta."
Maakunta- ja soteuudistuksen yhteydessä on noussut esiin se, että pelastuslaitoksen kiinteistömenot eivät näy pelastuslaitoksen taloudessa lainkaan, mikä heikentää vertailtavuutta todelIisten tarpeellisten kulujen osalta alueen pelastustoimen tulevaisuudessa. Kruunupyyn kunta on tehnyt asiasta aloitteen, joka on käsitelty pelas- tuslautakunnassa 14.1 2.2017. Vuoden 2019 talousarvio on laadittu siten, että vuokrakulut näkyvät pelastustoimen menoissa ja kuntien tuloissa netto nolla -periaatteella.
Pelastuslautakunta esittää pelastuslaitoksen alueen kunnille, että - alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen 6 §:ää muutetaan 1.1.2019 lukien kuulumaan seuraavasti:
"Kuntien paloasemat ja muut tilat ja kiinteistöt säilyvät kuntien omistuksessa. Pelastuslaitoksen käyttöön tulevat tilat rakentaa kukin sijaintikunta ja ne jäävät asianomaisen kunnan omistukseen. Pelastuslaitos vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijaisesti kunnilta tai kuntien omistamilta kiinteistöyhtiöiltä. Kunta voi sopia myös, että peIastuslaitos vuokraa tarvitsemansa tiIat muulta toimijalta, joIIoin kunta vastaa täysimääräisesti tilojen kuluista alueellaan. Paloasemista maksetaan pääoma- ja käyttövuokraa. PeIastuslautakunta päättää tasapuoIisista vuokran määräytymis-perusteista ja kiinteistöjen vastuunjaosta. Pelastuslaitoksen maksama vuokra kiinteistön omistajalle on saman suuruinen kuin kunnan pelastuslaitokselle maksama korvaus kiinteistövuokrasta alueellaan. "
Kuntien vastaukset pyydetään 31.10.2018 mennessä.
Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja esittää, että Lestijärven kunta hyväksyy sopimusmuutoksen.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.