Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Keskiviikkona 31.10.2018 klo 19.00 - 20:40
40§ OIKAISUVAATIMUS TEKNISEN LAUTAKUNNAN 8.10.2018 PITÄMÄÄN KOKOUKSEN §:ään 34

Tekninen lautakunta 8.10.2018 § 34
TEKNISEN LAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN DELEGOINTI ALAISELLEEN VIRANHALTIJALLE

Lestijärven kunnan teknisen lautakunnan johtosäännön mukaan rakennustarkastajan päätäntävaltaan rakennuslupa-asioissa kuuluu päättää vahvistetulla kaava-alueella enintään kaksi huoneistoa sisältävien asuinrakennusten ja näihin kuuluvien varasto- ja talousrakennusten, lomarakennusten, maatilan varastorakennusten sekä näitä vähäisempien rakennusten luvista. Muissa rakennuslupa-asioissa ratkaisuvalta on Maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:n tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena toimivalla teknisellä lautakunnalla.

Kosolankankaan Tuulipuisto Oy tulee hakemaan syksyn 2018 aikana rakennuslupia huomattavalle määrälle (72 kappaletta) tuulivoimaloita, jotka sijoittuvat Lestijärven kunnan alueelle. Ratkaisuvalta rakennuslupa-asioissa on rakennusvalvontaviranomaisena toimivalla teknisellä lautakunnalla.

Teknisen toimen johtosäännön 6 §:n mukaan Tekninen lautakunta voi tarvittaessa määrätä alaisensa viranhaltijan ratkaisemaan lautakunnan ratkaisuvallassa olevan asian. Mikäli Tekninen lautakunta delegoi ratkaisuvallan alaiselleen viranhaltijalle, säilyy lautakunnalla kuitenkin otto-oikeus viranhaltijan ratkaisuihin. Teknisen toimen johtosäännön 6 §:n mukaan viranhaltijalla on tarvittaessa oikeus tuoda viranhaltijalle kuuluva päätös lautakunnan päätettäväksi.

Kosolankankaan tuulivoimapuisto Oy hakee rakennuslupia tuulivoimaloille, jotka sijoittuvat Lestijärvelle kolmen oikeusvaikutteisen osayleiskaava-alueen tuulivoima-alueille.Ensimmäisessä vaiheessa on toimitettu lupahakemukset kuudelle Hittisennevan osayleiskaava-alueelle sijoittuvalle tuulivoimalalle, joiden kokonaiskorkeus on 240 metriä (napakorkeus on 165 m ja roottorin siiven pituus 75 m). Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus merenpinnasta ei ylitä tasoa 408,5 metriä. Rakennuslupahakemusten lähtökohtana on, että kolme osayleiskaava-aluetta käsittävän tuulivoimapuiston tuulivoimaloiden kokonaismäärä tulee olemaan enintään 72.

Kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi

Lestijärven tuulivoimapuiston osayleiskaavakokonaisuuden muodostavat Hittisennevan, Kosolankankaan ja Iso Kortenevan tuulivoimapuistojen osayleiskaavat, jotka Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuonna 2015. Valtuuston päätöksistä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valitukset. Korkein hallinto-oikeus päätti 19.1.2018 tutkittuaan asian, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Osayleiskaavat on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § tarkoittamina oikeusvaikutteisina yleiskaavoina, joita voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv-alueilla). Osayleiskaava-alueet ovat yhdenmukaisia Keski-Pohjanmaan 4. vaihemaakuntakaavassa merkittyjen seudullisesti merkittävän tuulivoiman alueiden kanssa. Maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 22.6.2016.

Tuulivoimapuiston osayleiskaavoihin merkityille tv-alueille voidaan kaavamääräysten mukaan sijoittaa yhteensä enintään 95 tuulivoimalaa. Kaavamääräysten mukaisesti kokonaiskorkeus saa olla enintään 210 metriä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus merenpinnasta ei saa ylittää tasoa 408,5 metriä.

Jokaisen yksittäisen tuulivoimalan rakennuslupahakemuksen käsittely kytkeytyy kolme osayleiskaava-aluetta käsittävän tuulivoimapuisto-hankekokonaisuuden toteuttamiseen. Tuulivoimapuistohankkeen ympäristöön kohdistuvat vaikutukset on arvioitu ympäristövaikutusten arviointimenettelynä (YVA). Yhteysviranomainen antoi lausuntonsa YVA-selostuksesta 9.12.2014. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin nolla-vaihtoehdon lisäksi kolmea varsinaista toteutusvaihtoehtoa. Vaihtoehto 1 käsitti 118 tuulivoimalaitosta, joiden napakorkeus on noin 137 metriä. Vaihtoehto 2 käsitti 118 ja vaihtoehto 3 käsitti 87 tuulivoimalaitosta, joiden napakorkeus on noin 170 metriä. Roottoriympyrän halkaisijan ollessa 140 metriä (siipi 70 m), voimaloiden siiven kärki nousisi enimmillään 240 metrin korkeuteen.

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan vaihtoehdolla 3 arvioitiin melun, varjostuksen, maan, kallioperän, pinta- ja pohjavesien, kalaston sekä arvokkaiden luontokohteiden kannalta vähiten haitallisia vaikutuksia. Muutoin vaihtoehtojen välillä ei katsottu olevan merkittäviä eroja.

Turbiinitekniikka on kehittynyt ja tuulivoimaloiden koko yleisesti kasvanut Lestijärven osayleiskaavojen hyväksymisen (2015) jälkeen. Lestijärven tuulivoimahankkeen kustannustehokkuuden kannalta on välttämätöntä kasvattaa tornien napakorkeutta, jolloin yhden tuulivoimalan tuotto paranee tuulennopeuden kasvaessa. Tuulivoimaloiden tekninen kehitys sekä tuulivoimaloiden lukumäärän merkittävä pieneneminen osayleiskaavojen sallimista määristä vähentävät tuulipuistokokonaisuuden ympäristövaikutuksia mukaan lukien maisemavaikutukset.

Vähäinen poikkeaminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 175 § mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi saman lain 171 §:ssä säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, kun kysymys on vähäisestä poikkeamisesta rakentamista koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Lestijärven kunnan tekninen toimi katsoo, että rakennuslupien myöntäminen hakemusten mukaisesti ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Rakennuslupien myöntäminen hakemusten mukaisesti vähentää rakenteiden lukumäärä, jolloin se pienentää rakenteiden käyttämää maapinta-alaa.

YVA-raportin mukaisesti tuulivoimaloiden kokonaismäärän pienentämisen voidaan katsoa vähentävän mahdollisia haitallisia ympäristövaikutuksia yksittäisten voimaloiden korkeuden muutosten aiheuttamia vaikutuksia enemmän. Rakennuslupien myöntäminen ei siten johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.Yksittäisen tuulivoimalan korkeuden muutosta kaavamääräyksen mukaisesta 210 metristä 240 metriin voidaan siten pitää vähäisenä poikkeamana.


Teknisen lautakunnan puheenjohtaja
Tekninen lautakunta delegoi ratkaisuvallan tuulivoimaloiden ja niihin liittyvien sähköasemien rakennusluvista tuulivoiman rakentamisen mahdollistavalla kaava-alueella 31.3.2019 saakka rakennustarkastajalle.


Tekninen lautakunta

Merkitään, että Kaisa Mäkelä ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28 §).
Merkitään, että Tapio Tuikka ja Jonna Kumpulainen ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28 §). Pöytäkirjanpitäjänä toimi Osmo Haasiomäki.

Tekninen lautakunta delegoi ratkaisuvallan rakennustarkastajalle tuulivoiman rakentamisen mahdollistavilla kaava-alueilla vuoden 2019 loppuun saakka.

----------------------------------------

Mikko Lappi on 22.10.2018 jättänyt tekniselle lautakunnalle oikaisuvaatimuksen koskien teknisen lautakunnan 8.10.2018 § 34 tekemää päätöstä/Teknisen lautakunnan ratkaisuvallan delegointi alaiselleen viranhaltijalle:
"Vaadin, että tehty päätös kumotaan.

Perustelut: Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.Päätös poikkeaa esittelijän esityksestä. Kun vastaehdotusta kokouksessa ei ole tehty, lautakunnan päätöksen tulee olla esittelijän tekemän päätösesityksen mukainen.
------ "

---------------------------------------

tekninen lautakunta 31.10.2018 § 40

Edellisessä teknisen lautakunnan kokouksessa8.10.2018 on §:n 34käsittelyn kirjaamisessa tapahtunut menettelytapavirhe. Kokouksessa on jäänyt kirjaamatta, kuka teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan esityksen ratkaisuvallan delegoimisesta 31.12.2019 saakka. Samoin jäi kirjaamatta, kuka kannatti poikkeavaa esitystä sekä tarvittiinko äänestystä. Tapahtuneen menettelytapavirheen vuoksi lautakunta käsittelee uudelleen asian /Teknisen lautakunnan ratkaisuvallan delegointi alaiselleen viranhaltijalle.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja


Tekninen lautakunta delegoi ratkaisuvallan tuulivoimaloiden ja niihin liittyvien sähköasemien rakennusluvista tuulivoiman rakentamisen mahdollistavalla kaava-alueella 31.12.2019 saakka rakennustarkastajalle.

tekninen lautakunta

Merkitään, että Kaisa Mäkelä ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28 §).
Merkitään, että Tapio Tuikkailmoittiesteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (hallintolaki 28 §). Pöytäkirjanpitäjänä toimi Osmo Haasiomäki.

Tekninen lautakunta delegoi ratkaisuvallan tuulivoimaloiden ja niihin liittyvien sähköasemien rakennusluvista tuulivoiman rakentamisen mahdollistavalla kaava-alueella 31.12.2019 saakka rakennustarkastajalle. Päätös hyväksyttiin yksimielisesti.