Lestijärven kunnan päätökset > Sivistys- ja hyvinvointilautakunta > Torstai 8.11.2018 klo 18.00-20.25
63§ KOULUKURAATTORIN TOIMEN PERUSTAMINEN VUODELLE 2019

Valmistelija Tarja Mäkelä

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 1287/2013 mukaan psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja kuraattorin antamaa opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta, joilla edistetään koulu- ja opiskeluyhteisön hyvinvointia sekä yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden läheisten kanssa, sekä tuetaan opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. Kuraattorin kelpoisuusvaatimuksena on vähintään sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6 §:n mukainen kelpoisuus. Jokaisen oppilaitoksen käytettävissä on oltava sellaisen opiskeluhuollon vastaavan kuraattorin palveluja, jolla on mainitun lain 3 §:n mukainen kelpoisuus sekä psykologin palveluja.

Sosionomi Susanna Hakala on hoitanut Lestijärven koulukuraattorin tehtävää kevätlukukaudesta 2015. Hänen työaikansa on ollut kuluneena lukuvuonna 10h/vko ja lisäksi Toholammin kunta on ostanut kuraattoripalvelua2 pv/kk.Oppilasvastaanottojen lisäksi aikaa kuluu tietojen kirjaamiseen ja koulun yleiseen oppilashuoltotyöhön. Toholammin ja Kinnulan kunta olisivat valmiit ostamaan koulukuraattoripalvelua Lestijärven kunnalta ensi vuonna, mikäli Lestijärven kunta päättää perustaa koulukuraattorin väliaikaisen toimen 1.1.2019-31.12.2019 väliseksi ajaksi. Lestijärvellä työaika olisi 12 tuntia/viikko, Toholammilla 6 tuntia/viikko ja Kinnulassa 12 tuntia/viikko. Ensi vuoden talousarvioon on laskettu mahdolliset palkkamäärärat sotu- ja lomakorvauksineen ja mahdolliset ostopalvelun tulot kunnalle. Kokonaiskustannus on 32 400 euroa/vuosi, josta Lestijärven osuus on 12 900 euroa/vuosi.

Perusopetuksen rehtori:

Sivistystoimi anoo kunnanhallitukselta ja edelleen valtuustolta luvan koulukuraattorin väliaikaisen toimen perustamiseen määrärahojen puitteissa1.1.-31.12.2019. Sosionomi Susanna Hakalan työsuhdetta jatketaan ko. ajalle, mikäli valtuusto myöntää luvan toimen perustamiseenjaKinnulan ja Toholammin kuntien ostopalveluun luvan. Palkkaus KVTES kohdasta 04SOS04A.
Päätös on ehdollinen siihen asti, kunnes Kinnulan ja Toholammin kunta on osaltaan tehnyt asiasta päätöksen.

Sivistyslautakunta:

Hyväksyttiin ja lähetetään edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

Merkittiin, ettäSusanna Hakalailmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1.