Lestijärven kunnan päätökset > Tekninen lautakunta > Tiistaina 13.11.2018 kello 19 - 20:14.
49§ TEKNISEN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN NÄNTÄVÄNÄPITÄMINEN JA KOKOUSTEN AJAN MÄÄRÄÄMINEN VUONNA 2019
Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

rakennustarkastaja

Lautakunta päättää kokoontua v. 2019 pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä maanantaina ja sallii kokouksen pitämisen muulloinkin, milloin se asioiden hoitamisen takia on tarpeellista. Pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastamisen jälkeisenä päivänä kunnanvirastossa virastoaikana sekä kunnan internet-sivuilla. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi erikseen valittua lautakunnan jäsentä ennen kokouskutsussa ilmoitettua nähtävänäolopäivää.

Kokouskutsu toimitetaan asianosaisille vähintään viisi päivää ennen kokousta. Lautakunta päättää, että teknisen lautakunnan kokouksista muistutetaan kokouspäivänä viestillä. Kokouspaikka on kunnanviraston kokoushuone tai erikseen sovittava muu paikka. Teknisen lautakunnan kokouskutsu ja esityslista toimitetaan sekä sähköpostilla että kirjeenä.

Tekninen lautakunta
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.