Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 11.12.2018 klo 09.00-12.14
183§ PAIKALLISEN JÄRJESTELYERÄN KÄYTTÖ 1.1.2019 LUKIEN
1.1.2019 lukien on kaikilla sopimusaloilla käytettävissä paikallisesti 1,2 %:n suuruinen paikallinen erä paitsi OVTES:n alaisilla II kalleusluokassa olevilla 0,9 %.
Paikallinen järjestelyerä lasketaan mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta (esimerkiksi marraskuulta 2018) kuntaan/kuntayhtymään palvelussuhteessa olevien työntekijöiden ja viranhaltijoiden KVTES-sopimusalan palkkasummasta.
Palkkasumma ei saa sisältää samoja palkaneriä useampaan kertaan tai useammalta ajanjaksolta (esimerkiksi takautuvat palkanerät).
Palkkasummaan lasketaan mukaan kaikki paikallisen järjestelyerän piiriin kuuluville maksetut palkat työaikakorvauksineen lukuun ottamatta lomarahoja, lomakorvauksia, mahdollisesti maksettuja tulospalkkioita tai tavanomaisesta kuukaudesta poikkeavia eriä. Palkkasummaan lasketaan myös sijaisten ja muiden määräaikaisten, osa-aikaisten, työnantajan edustajien sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolisten palkat.
Automaattiset eli prosentuaaliset palkanlisät korottuvat samassa suhteessa kuin tehtäväkohtainen palkka tai varsinainen palkka korottuu. Esimerkiksi työkokemuslisä on 3 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta ja työaikakorvausten tuntihinnan laskentapohjana on varsinainen palkka.
Tehtäväkohtaisen palkan/varsinaisen palkan korottuessa ei-automaattiset eli euromääräiset palkanlisät (kuten esim. määrävuosilisä ja luontoisedut) pysyvät ennallaan.
Heijastusvaikutukset tulee ottaa huomioon kustannuslaskennassa, jotta sovittu kustannusvaikutus ei ylity eikä alitu
Paikallisen järjestelyerän kustannusvaikutuksen tulee olla 1,2 prosenttia KVTES- ja TTES-palkkasummasta sekä 0,90% OVTES-palkkasummasta. Työnantaja voi halutessaan maksaa ylimääräistä.
Paikallisen järjestelyerän tuomaa korotuksen suuruutta yksilötasolla ei ole sovittu valtakunnan tasolla.
Oikeita lopputuloksia on vain yksi eli sovittu kustannusvaikutus palkkasummasta. Oikeaan lopputulokseen voidaan kuitenkin päätyä usealla eri laskutavalla. Järjestelyerän suuruus voidaan siten laskea esimerkiksi varsinaisista palkoista tai kokonaisansioista. Korotusten heijastusvaikutukset automaattisiin ja ei-automaattisiin lisiin on otettava huomioon laskentatavasta riippumatta. Järjestelyerän kustannusvaikutuksen palkkasummaan tulee sisältää em. heijastusvaikutukset.
Järjestelyerän laskeminen tehtäväkohtaisista palkoista ei ole suositeltavaa, jos erää käytetään myös henkilökohtaisiin lisiin.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää korottaa kokonaispalkkoja KVTES- ja TTES sopimuksen alaisissa palkoissa 1,20 %:lla sekä 0,90 %:lla OVTES:n palkkoja, paitsi seukunnan työntekijöiden palkkoja korotetaan seutukunnan esityksen mukaisesti.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.