Lestijärven kunnan päätökset > Valtuusto > Keskiviikko 19.12.2018 klo 13.00-15.33
53§ YIT RAKENNUS OY:N JA LESTIJÄRVEN KUNNAN VÄLINEN MAANVUOKRASOPIMUS
Valtuusto hyväksyi vuokrasopimuksen viimeisen muutoksen YIT Rakennus Oy:n ja kunnan välisen maanvuokrasopimuksenliitteeseen II kokouksessaan 10.11.2016 § 38.

II-liitteessä määritellään voimalasijainnit, lopulliset vuokra-alueet, tiet, sähkölinjat ja muuntoasemat.

Oheiseen vuokrasopimuksen liitteeseen on viivattu yli poistuvat kohdat ja vahvennettu tilalle tulevat kohdat.


Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle oheisen maanvuokrasopimuksen II-liitteen hyväksymistä YIT Rakennus Oy:n ja Lestijärven kunnan välillä.

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys
Kunnanhallitus esittää valtuustolle oheisen maanvuokrasopimuksen II-liitteen hyväksymistä YIT Rakennus Oy:n ja Lestijärven kunnan välillä, mutta voimalaa ei voi sijoittaa vanhan kaatopaikan päälle tai sen läheisyyteen eikä tietä ja maakaapeleita rakenneta kaatopaikan päälle tai läheisyyteen.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.


-------------------------

Valtuusto

Jukka-Pekka Tuikka esittiseuraavaa: Lestijärven kunta katsoo, että tuulivoimalan sijoittaminen kyseiselle maa-alueelle on riskialtista johtuen vanhasta kaatopaikasta. Mikäli voimalaa ei voida sijoittaa muualle, tulee vuokrasopimuksen (sopimus 1.) kohta 7 korvausvastuukappale kolme muuttaa muotoon:

Vuokranantaja ei vastaa maaperän puhdistamisesta syntyneistä kustannuksista eikä, mahdollisista haitoista tulevalle toiminnalle. Maanvuokrasopimus tulee olla muutettu ennen liite 2 allekirjoittamista. Osmo Haasiomäki kannatti esitystä.

Harri Tuikka esitti, että sopimusta ei allekirjoiteta eikä sopimusta hyväksytä, Mari-Liisa Haka kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeavia esityksiä, joten on suoritettava huutoäänestys. Ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain ovat Jukka-Pekka Tuikan kannatettu esitys jota kannattavat äänestävät JAA ja Harii Tuikan kannatetun esityksen kannalla olevat äänestävät EI.


Suoritetussa äänestykssä JAA ääniä annettiin 10, EI ääniä 2 ja tyhjiä 2.

Toisessaäänestyksessä vastakkain ovat hallituksen esitys, jota kannattavat äänestävät JAA ja Jukka-Pekka Tuikan kannatetun esityksen kannalla olevat äänestävät EI.

Suoritetussa äänestykssä JAA ääniä annettiin 0, EI ääniä 10 ja tyhjiä 4.

Valtuusto hyväksyi oheisen maanvuokrasopimuksen II-liitteenYIT Rakennus Oy:n ja Lestijärven kunnan välillä Jukka-Pekka Tuikan edellä esittäminmuutoksin sopimuksiin äänin 10-0, tyhjiä 4.



Liitteet
Maanvuokrasopimuksen liite2
Vuokrasopimuksen liite II