Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 27.06.2017 klo 09.00-12.57
120§ TEKNISEN TOIMEN TAKSOJEN MÄÄRITTÄMINEN

Tekn.ltk 24.5.2017 § 27
Teknisessä toimessa on joidenkin palveluiden käyttö lisääntynyt viime vuosina. Sen vuoksi on havaittu, että on tarve määrittää niille palveluille hinnasto. Hinnaston periaatteena on korvata kohtuulliset kulut palveluiden käytöstä, jotta asiakkaiden tasapuolinen kohtelu varmistetaan.

Rakennustarkastajalta pyydetään säännöllisesti lausuntoa johonkin tekniseen asiaan liittyen. Lausunnot on yleisesti osoitettu joko kelalle tai verotoimistolle. Lausunnot hinnoitellaan niiden keskimääräisen tekoajan mukaan. Lausuntojen hinnoittelussa huomioidaan myös esimerkiksi ympäristöasioidenhoidon lausunnot.

Tekniseltä toimelta on säännöllisesti pyydetty myös rajapyykkien näyttö maastossa tai pyykkitietojen tai kaavakarttojen lähettäminen sähköisesti. Tästä syystä taksassa tulee huomioida maastonäytöt ja sähköisten aineistojen luovuttaminen. Näiden lisäksi tiettyjen tulosteiden luovuttaminen asiakkaalle on hyvä hinnoitella. Tästä esimerkkinä lainhuutotodistuksen luovuttaminen asiakkaalle.

Tiealueella toimiminen vaatii tieturvallisuuden vuoksi tienomistajalta luvan. Vastuu tiealueella rakentamisesta on tienpitäjällä. Kunnan tiealueilla rakentaminen on siis kunnan vastuulla. Tiealueilla toimiminen on siis selvin asettaa luvanvaraiseksi myös Lestijärvellä, kuten muissa kunnissa selvityksen mukaan tehdään. Lupa tiealueelle rakentamiseen tulee siis huomioida lupamaksuna taksassa.

Rakennusvalvonnassa on ilmennyt tarve myös rikemaksun määrittämiseen. Tällöin luvattomien rakennusten ja rakenteiden tullessa ilmi, mikäli ne perustuvat tahalliseen välinpitämättömyyteen tai selkeästi on rikottu määräyksiä vastaan tahallisen välinpitämättömyyden vuoksi, peritään rikemaksu. Rikemaksun suuruus on tilanteesta riippuen enintään rakennuslupamaksun verran. Luvan haun yhteydessä lupamaksun voi siis velvoittaa maksamaan maksimissaan kaksinkertaisena.

Rakennusvalvonnan taksa on hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.4.2015. Uusi taksa ei poista vanhaa taksaa, vaan se liitetään vanhan taksan liitteeksi.

Uudessa taksassa määritellään lausunnoille, raja-aineistolle, tulosteille, tiealueille rakentamiselle sekä rakennusvalvonnan rikemaksuille perusmaksut. Perusmaksuille Voidaan tehdä korotuksia lisäosan mukaisesti lausuntojen ja aineistojen ollessa kyseessä, kun niiden tekeminen/luovuttaminen vie aikaa enemmän, kuin yhden tunnin. Ajan ylittyessä voidaan käyttää tuntiperusteista lisälaskutusta.

Pyykkien näyttämisen perusmaksu on osoitettu 80 €, mutta siihenkin on merkitty lisäosa. Mikäli kunta joutuu ostamaan palvelun muualta kuten naapurikunnasta tai yksityiseltä toimijalta, voidaan laskuttaa myös harkinnan varainen lisäosa. Puolestaan rakennusvalvonnan rikemaksun lisäosa koskee rakennusluvan varaisia toimia. Lisäosa on rakennuslupamaksunmukainen.


TEKNISEN TOIMEN TAKSAT 2017
Perusmaksu Lisäosa
LAUSUNNOT
Viranhaltijan lausunto 18,90 € 10 €/h
Ympäristösihteerin lausunto 18,90 € 10 €/h

RAJA-AINEISTO
Raja-aineiston luovuttaminen 12,90 € 10 €/h
Pyykkien näyttö maastossa 80 € 40 €

TULOSTEET
Lainhuutotodistus 12,90 €
Kiinteistörekisteriote 12,90 €
Kiinteistörekisterin karttaote 12,90 €
Kaavaote 12,90 €
Muut (myös sähköinen aineisto)12,90 €10 €/h

TIEALUEELLE RAKENTAMINEN 40 €

RAKENNUSVALVONNAN RIKEMAKSU
Rakennuslupamaksu 150 € 2 €/m2
Toimenpidelupamaksu 60 €

vs. rakennustarkastaja

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen –valtuustolle oheisen taulukon
mukaisten teknisen toimen taksojen hyväksymistä.

Tekninen lautakunta

Hyväksyttiin.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitusesittää valtuustolle yllä olevan taulukonmukaisten teknisen toimen taksojen hyväksymistä.

Kunnanhallitus



Liitteet
Taksaluettelo