Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 19.02.2019 klo 09.00-11.39
28§ KESKUSVAALILAUTAKUNNAN SIHTEERIN PALKKIO
Vuoden 2019 eduskuntavaalit toimitetaan 14.04.2019 ja europarlamenttivaalit 26.5.2019. Keskusvaalilautakuntana toimii valtuuston toimikaudeksi valitsema keskusvaalilautakunta.
Keskusvaalilautakunta ottaa itselleen ulkopuolisen sihteerin, joka huolehtii vaalien kulkuun liittyvät käytännön tehtävät.
Talousarviossa varataan määräraha vaalien palkkioita varten. Aikaisemmin palkkio on ollut esim. v. 2018 presidentinvaaleista 250,- euroa ja kuntavaaleista 336,- euroa.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy maksettavaksi keskusvaalilautakunnan sihteerille 250,- euron palkkion sekä eduskuntavaalien että europarlamenttivaalien tehtävistä kummistakin erikseen.
Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.

Merkittiin, että Jarmo Kanninen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1. Pöytäkirjanpitäjäksi pykälän ajaksi valittiin Esko Ahonen.