Lestijärven kunnan päätökset > Valtuusto > Torstai 28.02.2019 klo 19.00-19.50
10§ KASENET LIIKELAITOKSEN LAKKAUTTAMINEN
Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeessa eriytetyn liiketoiminnan kirjanpidosta on kappale liikelaitoksen lakkauttamisesta. Sitä voidaan soveltaa myös taseyksikköön.

"Kunnan tai kuntayhtymän liikelaitoksen lakkauttamisesta päätetään perustamista vastaavalla tavalla. Jos kunnan liikelaitos lakkaa olemasta ennen tilikauden päättymistä, erillistilinpäätös esitetään kunnan tilinpäätöksessä. Erillistilinpäätöksen perusteella saadaan kunnan tilinpäätökseen tieto liikelaitokselle kertyneistä tuloista ja menoista. Kunnan toimintakertomuksessa ja liitetiedoissa on lisäksi kuvattava liikelaitoksen vaikutus kunnan tulokseen sekä todettava tapahtuneet muutokset toiminnan organisoinnissa."
Meillä Lestijärven kunnassa on KaseNet -niminen taseyksikkö, jossa ei ole enää toimintaa eikä varallisuutta. Tase-, henkilöstö- kassavarat jne on yhtiöttämisen yhteydessä siirretty alueemme kuntien omistamaan KaseNet Oy:öön 31.5.2018. Koska taseyksikössä ei ole enää toimintaa se voidaan lakkauttaa.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että KaseNetin taseyksikkö lakkautetaan, koska sillä ei ole yhtiöittämisen myötä enää toimintaa 1.6.2018 lukien.
Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.

-------------------------

Valtuusto
Valtuusto päätti, että KaseNetin taseyksikkö lakkautetaan, koska sillä ei ole yhtiöittämisen myötä enää toimintaa 1.6.2018 lukien.