Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Torstai 28.03.2019 klo 09.00-12.23
43§ ESITYKSET 6.12.2019 MYÖNNETTÄVISTÄ KUNNIAMERKEISTÄ
Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ja Suomen Leijonan (SL) ritarikuntien suurmestarina tasavallan presidentti antaa vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. kunniamerkkejä kotimaisille siviilihenkilöille. Kunniamerkit annetaan ritarikuntien hallituksen tekemien esitysten perusteella.
Aluehallintovirasto tekee esityksiä itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä valtiovarainministeriölle, sisäministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, maa- ja metsätalousministeriölle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Esitykset kunnia-merkeistä tulee toimittaa oman alueen aluehallintovirastolle. Ministeriöillä on esityksiä varten eri luokkia koskevat kiintiöt.
Tulevana itsenäisyyspäivänä tapahtuvaa kunniamerkkijakoa varten Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto pyytää jakelussa mainittuja tahoja toimittamaan kunniamerkkiehdotuksensa allekirjoitettuina kaksipuoleisesti tulostettuina paperilomakkeina aluehallintovirastolle viimeistään huhtikuun 30. päivään 2019 mennessä. Määräajan jälkeen saapuvia esityksiä ei voida ottaa huomioon.
Ehdotusten tulee perustua henkilökohtaisiin ansioihin. Virka- ja palvelusvuosien pituus tai henkilön virka- tai muu asema eivät sinänsä voi olla kunniamerkin antamisen perusteena. Kunniamerkkien antamisen edellytyksenä ovat merkittävät ansiot, joita asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Ehdotukset on pyrittävä tekemään asianomaisen ollessa vielä virassa tai toimessa ennen eläkkeelle siirtymistä. Perustelujen tulee mahtua lomakkeelle. Ehdotukseen ei tule liittää liitteitä tai nimikirjanotteita eikä liitteellisiä ehdotuksia valitettavasti voida ottaa huomioon. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus ja myös halu ottaa vastaan kunniamerkki.
Edellisen kunniamerkin antamisesta on täytynyt kulua vähintään 7 vuotta ja arvonimestä vähintään 5 vuotta. Toisen kunniamerkin perusteluissa tulee siis korostaa ehdokkaan edellisen kunniamerkin jälkeen kertyneitä ansioita. Kyseeseen voivat tulla myös erityiset ansiot muussa kuin päätoimessa. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissään.
Esityksissä tulee ehdottomasti olla mainittuna aikaisemmin myönnetyt kunniamerkit ja arvonimet. Sotilasarvo on eräissä tapauksissa ratkaisevassa roolissa annettavan merkin suhteen, joten se on ehdottomasti merkittävä.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää kunniamerkkien hakemisesta.

Kunnanhallitus
Kunnanhallitus päätti ettei kunniamerkkejä haeta.