Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Torstai 28.03.2019 klo 09.00-12.23
45§ PEURANPOLKU-HANKE
Lestijärven kunta on valmistellut yhdessä Reisjärven ja Kinnulan kuntien kanssa 25.2.2019 Peuran Polun kunnostus- ja kehityshanketta. Hankkeessa on tarkoitus kunnostaa osa Peuran Polun huonokuntoisinta reittiosuutta, korjata taukopaikkojen rakenteita ja uudistaa reitin varrella olevia merkintöjä. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on lisätä reitin tunnettuutta ja käyttöä.
Peuran polku on 115 km retkeilyreitistö Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa Suomenselän vedenjakajalla. Reitin lähtöpiste sijaistee Reisjärven kunnan alueella Petäjämäen ulkoilukeskuksessa ja päätepiste Perhon kunnan aluella. Reitti kulkee pääosin valtion omistamilla Metsähallituksen mailla. Nyt kunnostustoimenpiteet kohdistuvat Reisjärven ja Lestijärven kunnan alueille sijoittuville reittiosuuksille. Osittain vaikutusta on Kinnulan kunnan alueelle. Retkeilyreitin kunnostuksesta on sovittava tarkemmin maanomistajan Metsähallituksen kanssa.
Peuran Polku -investointihanke ajoittuu 1.4.2019 – 31.3.2022 väliselle ajalle.
Laskelma hankkeen kuntaraha- ja kustannusosuuksien jakautumisesta sekä hallintokulujen
jakamisesta:
Kustannukset ja rahoitus
eur
Hankkeen kustannukset (alv 0%) 203.300
ELY: Eu maaseuturahasto + valtionosuus 70% 142.310
Kuntien osuus 30% 60.990
Hankkeen hallinnoijan/toteuttajan hallinnointikulut 20.000
(ei sis. hankkeen kuluihin, laskutus tuntikirjanpidon mukaan)
Kuntien osuus 100% 20.000
Lestijärven kunnan osuus kustannuksista vuosille 2019-2022 on yhteensä 30.448,38 euroa ja sisältää erillistä hallinnointirahaa asukaslukujen suhteessa 3.001,14 euroa. Vuoden 2019 määrärahaosuus Lestijärven kunnalle on 7.612 €. Hallintorahan määrä perustuu tuntikirjanpitoon ja varsinainen hankekustannus perustuu hankkeen myöntöpäätöksen mukaiseen osuuteen. Hankerahoitus haetaan Keski-Pohjanmaan maakunnan kautta.
Liite 1 Peuran Polun reitin kunnossapitosuunnitelma, kustannuslaskelma.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää osallistua yhdessä Reisjärven ja Kinnulan kunnan kanssa Peuran Polku investointihankkeeseen vuosina 2019-2022 hankkeen kustannusarvion osoittaman summan mukaisesti, mikälimuutkin kunnat osallistuvat hankkeeseen.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Kustannukset
Kunnostusarvio