Lestijärven kunnan päätökset > Valtuusto > Maanantai 29.04.2019 klo 19.00-21.17
24§ LESTIN KOULUN VÄISTÖTILATARVE LUKUVUODEN 2019-2020 ALUSTA
Valmistelija: Tarja Mäkelä

Koulu-päiväkoti rakentamistoimikunnan suunnittelukokouksessa 21.2.2019 käytiin läpi mahdollista aikataulua rakentamisen aloittamiselle. Rakentaminen voisi alkaa syksyllä 2019, jolloin koko koulukeskuksen alue on rakentamisaluetta. Rakentamistoimikunnan kanta oli, että entisissä päiväkodin tiloissa, jossa on tilat luokille 0-6 ei voi jatkaa koulunkäyntiä rakentamisen alettua, joten on tarpeen suunnitella väistötilat alakoululle ja myös aineopetukselle. Osa aineopetuksesta on ollut kirjastossa. Opettajakunta on tutustunut kunnan rivitaloihin ja tällä hetkellä mahdollinen vaihtoehto sijoittaa sekä alakoulu että yläkoulun aineopetusta on entisen Mikevan kiinteistöön ja vastapäätä olevan Palolan kiinteistöön. Molemmissa rakennuksissa on tarvetta tehdävälttämätöntä pintaremonttia jamuutostöitä, jotta tilat saadaan asianmukaiseen opetuskäyttöön. Vuoden 2019 käyttötalousarviossa ei ole varausta väistötilojen korjausrakentamista varten, koska alunperin oli suunnitelmissa, että alakoulu voisi jatkaa nykyisissä tiloissa kellarissa rakentamisen aikana.
Jotta kuluvan vuoden budjetti ei ylittyisi, on tarpeen tehdä suunnitelma rivitalojen remontista ja laskelmat mahdollista väistötilaremonttia varten, jonka perusteellasivistyslautakunta voi pyytää lisämäärärahaa väistötilojen remonttia varten.


Perusopetuksen rehtori:

Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta luvan aloittaa suunnitelman tekemisen väistötilojen remontoimista varten koulutiloiksi entisen Mikevan ja Palolan rivitalokiinteistöistä. Mikäli kunnanhallitus myöntää luvan väistötilojen siirtämiseksi ko. kiinteistöihin, sivistyslautakuntapyytää teknistä lautakuntaa tekemään suunnitelmat ja investointilaskelmat väistötilaremonttia varten.


Sivistyslautakunta:

Hyväksyttiin ja lähetetään kunnanhallitukselle.
------------------------- Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus myöntää sivistys/teknisellelautakunnalle luvan aloittaa suunnitelman tekemisen väistötilojen remontoimista varten koulutiloiksi entisen Mikevan ja Palolan rivitalokiinteistöistä. Lisäksi kunnanhallitus myöntää luvan remonttimiehen palkkaamiseen.

Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.
------------------------- Tekninen toimi on laatinut korjaussuunnitelman ja alustavan kustannusarvion Palolan ja Mikevan rivitalojen kunnostamiseksi koulun väistötiloiksi. Kustannusarvion määrä on n. 100.000,- euroa.



Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Palolan kiinteistön kunnostamiseksi koulun väistötiloiksi myönnetään investointiosaan 100.000,- euron määräraha kuluvan vuoden talousarvioon, joka katetaan lainanotolla.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
------------------------- Valtuusto
Valtuusto myönsiPalolan kiinteistön kunnostamiseksi koulun väistötiloiksiinvestointiosaan 100.000,- euron määräraha kuluvan vuoden talousarvioon, joka katetaan lainanotolla.

Liitteet
Kustannusarvio