Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 21.05.2019 klo 09.00-10.28
77§ LAINA-ANOMUS

Yli-Lesti-seura r.y. anoolähettämällään8.5.5019 päivätyllä kirjeelläkorotonta 22.000 euron lainaa Parannetaan Parantaa -leaderhankkeen toteuttamista varten. Parannan uimarannalle hankitaan/ tehdään lapsille ja nuorille sopivia laitteita, rantalentopallovarusteet, istuimia ja infomökki ja -taulu.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 27.411,80 euroa, josta avustuksen osuus on 16.447,08 euroa talkootyön osuus on 7.350 euroa ja yksityisrahan 3.614,72 euroa.

Jos Pirityiset r.y. ei myönnä hankkeelle leader-rahoitusta, lainaa ei tarvita, koska hanketta ei voida toteuttaa ilman ulkopuolista tukea.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Lestijärven kunta myöntääYli-Lesti seurary:lle korottoman 22.000,- euron lainan väliaikaista rahoitusta Parannetaan Parantaa - leaderhankkeen toteuttamista varten, laina maksetaan takaisin, kun hanke on toteutettu ja avustus maksettu yhdistyksen tilille, kuitenkin viimeistään 30.6.2020. Perusteluna lainan myöntämiselle on hankkeen merkitys kunnan matkailulle ja kuntalaisten harrastustoiminnalle sekä hyvinvoinnille. Ennen lainan maksua on kunnalle toimitettava yhdistyksen hallituksen päätös lainan nostamisesta sekä Pirityisten lopullinen rahoituspäätös hankkeen hyväksymisestä.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.