Hannu-Pekka Honkanen on 29.10.2020 toimittanut Vaasan hallinto-oikeuteen valituksen koskien Lestijärven kunnan rakennustarkastajan virkavalintaa 10.9.2020.
Honkasen mukaan Lestijärven kunnanhallitus on toiminut lakien vastaisesti rakennustarkastajan virkavalintaprosessissa, josta seurauksena on lakien vastaisia päätöksiä ja mm. kunnanhallituksen epäasiallinen, väärä ja kiero päätös 10.9.2020 § 160.
Honkasen mukaan kunnanhallitus on jättänyt tekemättä asianmukaisen ansiovertailun, ja valtuusto on tehnyt virheellisen päätöksensä kunnanjohtajan puheenvuoron ohjaamana.
Lisäksi Honkanen katsoo, että hänen oikaisuvaatimustaan ei ole käsitelty kunnassa asianmukaisesti. Kunnanhallituksen päätös 29.9.2020 § 171 ja § 183 laillisuuden valvonta on laiminlyöty.
Honkanen vaatii, että kunnanvaltuuston päätös 10.9.2020 § 41 on kumottava vääränä ja lakien vastaisena. Kunnanhallituksen ja valtuuston päätös valita Juha Timo rakennustarkastajan virkaan on todettava lakien vastaiseksi ja kumottava hyvän hallinnon, hyvän hallintotavan, hallinnon oikeusperiaatteiden ja myös kuntaliiton ohjeiden vastaisena.
Lisäksi Honkanen vaatii, että hänet on valittava Lestijärven kunnan rakennustarkastajan virkaan ja Lestijärven kunnan on korvattava hänelle kertyneet kulut viran hausta ja valituksesta korkoineen korkolain mukaan yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun Vaasan hallinto-oikeuden päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus antaa lausunnon Vaasan hallinto-oikeudelle Honkasen valitukseen liittyen.Lausunto kokonaisuudessaan esitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.