Työsuojelupäällikkö toimii työnantajan edustajana työpaikan työsuojeluyhteistoiminnassa. Työnantaja voi hoitaa työsuojelupäällikön tehtävät itse tai nimetä tehtävään edustajansa.
Työsuojelupäällikön pitää tuntea työpaikan olosuhteet ja olla niihin nähden riittävän pätevä tehtäväänsä. Hänen tulee olla perehtynyt työsuojelua koskevaan lainsäädäntöön. Työsuojelupäälliköllä tulee olla edellytykset järjestää työsuojelun yhteistoiminta käytännössä.
Työsuojelupäällikkö huolehtii työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä työpaikalla. Työsuojelupäällikkö ei välttämättä kuulu työsuojelutoimikuntaan, mutta hän osallistuu sen kokouksiin.
Työsuojelupäällikön tehtäviä ovat
Työsuojelupäällikkö ei ole automaattisesti vastuussa työsuojelusäännösten toteuttamisesta, sillä vastuu työturvallisuudesta on työnantajalla.
Lestijärven kunnassa työsuojelupäällikkönä on toiminut tekninen johtaja Emma Harjunpää, jonka kunnanhallitus on valinnut tehtävään 19.5.2020 § 94. Emma Harjunpää on jättänyt teknisen johtajan tehtävän 23.10.2020.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus nimeää työsuojelupäälliköntoimikaudelle 2021–2025.
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus nimesi työsuojelupäälliköksi tekninen johtaja Janne Pekkarisen.
Marja Tiala saapui kokoukseen klo. 13.13.